20.1.2015

Jodi Bombardier: Hienoimmat metallilankakorut

Opi klassinen filigraanitekniikka
  Korujen tekemiseen voi hurahtaa!  Itse annoin harrastukselle pikkusormeni kuutisen vuotta sitten  ja yhtäkkiä se oli vienytkin koko käden. Koruilu on näiden vuosien aikana osoittautunut monipuoliseksi, ihanaksi ja aina uusia yllätyksiä tarjoavaksi harrastukseksi: erilaisia menetelmiä on satoja ja uusia tekniikoita tulee jatkuvasti lisää. Niihin tutustuminen on tämän harrastuksen suola ja sokeri ja jatkuva inspiraation lähde. 

 Viime viikon lopulla ilmestynyt uunituore koruilukirja  Hienoimmat metallilankakorut esittelee taas yhden kiinnostavan tavan tehdä korutaidetta, ihan kotikonstein ja hyvin yksinkertaisten työkalujen turvin: aloitukseen riitävät metallilanka, ehkä pari helmeä ja muutamat hyvät korupihdit ja leikkurit, siinä kaikki.

  Jodi Bombardier määrittelee jo muinaisina aikoina korujen valmistuksessa käytetyn filigraanitekniikan tähän tapaan:
Filigraanikorut rakentuvat hienoista metallilangoista, jotka muotoillaan hennoiksi, ilmaviksi kuvioaiheiksi sellaisinaan tai juottamalla ne metallialustaan. Tämän kirjan filigraanikoruissa liitoksia ei tehdä juottamalla vaan paksummasta metallilangasta tehdyt kuviot liitetään toisiinsa hyvin ohuella metallilangalla punoen.


Kirja on toteutettu niin selkästi ja innostavasti, että alaa tuntemattomankin on helppo lähteä kokeilemaan, miltä korumetallin 'vääntäminen' tuntuisi, olisiko siitä jopa uudeksi harrastukseksi. Tämä kirja toimii silloin mitä mainioimpana johdantona aiheeseen: kirjan alussa on reilusti tietoa erilaisista koruihin soveltuvista metallilangoista  ja työvälineistä sekä niiden valinnasta ja käytöstä.
Metallikieputteluita itse tehneenä voin vinkata että varsinkin leikkurien laatuun kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Hyvät leikkurit tekevät työstä miellyttävää ja vaikuttavat todella paljon siihen, miltä lopullinen työ näyttää.

  Kirjan alkuosiossa Jodi neuvoo filigraanityön perustekniikat: miten syntyvät esimerkiksi apila, 'elegantti E', 'merihevonen', sydän, kiehkura... Nämä kuviot muodostavat korujen rakenteen. Samalla opitaan kestävien silmukoiden ja kieputteluiden teko.


    Kirjan 21 korumallin joukosta löytyy kaula- ja rannekoruja, korvakoruja, riipuksia, yksi sormusmallikin. Korumallit on jaettu kolmeen ryhmään niin, että 'alottelijat', 'keskitasoiset' ja 'taitavat tekijätkin' löytävät kirjasta itselleen sopivan haastavia malleja. Suorastaan ruhtinaallisen yksityiskohtaiset työohjeet houkuttelevat kokeiluihin. Olen joskus törmännyt korukirjoissa ylimalkaisesti kyhättyihin ja hankalasti seurattaviin ohjeisiin, mutta tässä kirjassa työohjeisiin on ihan oikeasti panostettu. Moninaisten, työtä helpottavien ohjekuvien ohella myös  kuvat valmiista koruista ilahduttavat silmää.



  Olin ajatellut lisätä tähän postaukseen kuvan jollakin kirjan ohjeella tekemästäni korusta, mutta joululoman aikaan iskeneen rasitusselkäkivun takia en ole vielä uskaltautunut tarttua koruntekovälineisiin. Palailen asiaan heti kun vointi sallii. Sormet nimittäin syyhyävät jo...


   Yhdysvaltalainen korutaiteilija Jodi Bombardier kertoo tämän kirjan synnystä näin:
Kehitellessäni tämän kirjan koruja tein lukemattoman määrän erikokoisía kuvioita eripaksuisista metallilangoista--- yhdistelin niitä eri tavoin ja asettelin niiden väliin kiviä jotta näkisin, mikä asetelma toimii. Toisinaan aloitin upeasta kivestä ja kokeilin, mitkä muodot sopivat sen ympärille. Näin syntyi esimerkiksi Janicen riipus. Kun näin eräässä helminäyttelyssä kullanhohtoisen kvartsin, minun oli se ehdottomasti omaan luomukseeni. --- Tärkein inspiraationlähde metallilankakoruissani on arkkitehtuuri. Myös vintage-korujen kauniit kiehkurat saavat luovuuteni kukoistamaan.

Mikäli innostut kokeilemaan koruilua, löydät tarvittavat materiaalit ja välineet (metallilangat, kivet pihdit jne.) kätevästi suomalaisista korutarvikeliikkeistä, joista useat toimivat myös netissä. Itse ostan korutarvikkeeni suurimmaksi osaksi ulkomailta, varsinkin uniikit korukivet, joihin olen vallan hurahtanut.

Kiitän kustantajaa arvostelukappaleesta.

Jodi Bombardier: Hienoimmat metallilankakorut (Artisan Filigree: Wire-Wrapping Jewelry techniques and Projects, 2013)
Kustantaja: Minerva, 2015, 135 s.
Suomentanut Eva Katajamäki
Alkuperäiskieli: englanti
Kustantajalta.

25 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Eikö vain olekin kaunista!

      kiitokset kommentistasi, Laura Eveliina :)

      Poista
  2. Eräs entinen työkaverini oli (ja on varmaan vieläkin) innokas korujen tekijä, ja hän piti kerran meille muille opastuksen korujen tekemiseen. Vaikutti hauskalta puuhalta, ja ymmärrän, että koruihin voi todella jäädä koukkuun. :) Itse en kuitenkaan ole palannut korujen tekemisen pariin. Ihanalta nuo kirjan korut kyllä vaikuttavat. Varsinkin tuo viimeisen kuvan pöllökoru on veikeä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MarikaOksa, minut koruharrastus vei ihan kokonaan. Pöllökoru on minustakin yksi kirjan viehättävämmistä, aion kokeilla juuri tuota ohjetta tässä lähiaikoina...

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  3. Upealta näyttää! Odotan luomuksiasi!
    (Yleensä en kadehdi, mutta nyt oon kateellinen arvostelukappaleesta, himoitsen tuota kirjaa! Itsellä on aiheesta englanninkielinen kirja, jota oon lähinnä katsellut tähän saakka ;-D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mags, eikö näytäkin sellaisilta malleilta, joita voisi käyttää ja soveltaa omiin juttuihin! Odottelen malttamattomana, että saisin pian tarttua lankoihin ja pihteihin

      Muistelin tätä juttua kirjoittaessani, että minulla taitaa olla hyllyssä myös jokin Bombardien aiemmista kirjoista (englanninkielisenä). Siitä sain hyviä neuvoja, kun aikoinani opettelin peruskieputteluita sun muita juttuja...

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
    2. Se mun kirja on norjalaisfiligraanin innoittamaa, siinä on vain juotettuja malleja; piti kaivaa se esille, kiitos :-)

      Poista
    3. Mags, norjalainen filigraaani kuulostaa mielenkiintoiselta! Pitäisi minunkin taas uskaltautua juotosten pariin...

      Ole hyvä ja kiitos :)

      Poista
    4. Olen juuri aloittanut koruilun, kiitos kirjan esittelystä, löysin sen blogisi kautta ja hankin kirjan. Filigraani käsitteenä tuo mieleeni vanhanaikaiset hennot (venäläiset) korut mutta metallilankakoruilu eli wire wrapping taas viittaa upeiisiin uudenaikaisiin koruihin joita löytää netistä. En tiedä onko tekniikassa eroa.

      Poista
  4. Oi mitä ihanuuksia! Omat kätöseni eivät ehkä taipuisi koruiluun, mutta onneksi koruja sopii myös ihan vain ihailla! Sinä olet kyllä ihastuttavan taitava ja jotenkin nämä korupuuhat sopivat säteilyysikin niin hienosti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Katja, nytpä hämmennyin taas, kiitos niin kauniista sanoistasi! <3

      Korukirjoja on ihana selailla, vaikka ei itse niitä tekisikään.. Vähän sama juttu muissakin harraste- ja käsityökirjoissa: Itse tykkään katsella esimerkiksi neulekirjoja, vaikka en osaa neuloa lainkaan. Mutta löydän niistä silti paljon: värejä, kuvioita, inspiraatioita.

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  5. Ollappa vielä näppärät sormet niin tuota kyllä kokeilisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuula, tiedätkö, minulta puuttuu sorminäppäryyttä myös, mutta koruhulluus ei kyselecnäppäryyden perään silloin kun se iskee :)

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  6. Upeita!
    Tuo alimmainen pöllökorukin niin suloinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirpa, eivätkö olekin, ertakaikkisen...

      Pöllökorumallia kokeilen, mutta itse käytän tässä jotakin kiveä. Tässä korua koristaa aivan ihastuttava lasihelmipöllö! <3

      Kiitos kommentistasi :)


      Poista
  7. Tuo kullanhohtoinen on todella upea. Kaiken symmetrisyyden kruunaa huoleton kimppu korun kärjessä.

    Katselin juuri Kouvolassa antiikki- ja keräilytapahtumassa tämäntyyppisä vintagekoruja. Ihailen niiden keveyttä ja hentoa pitsimäisyyttä.

    Toivon, että selätät pian selkäkipusi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, tuo kaunis keltainen kivi on rutiilikvartsi. Kiven sisälleen sulkemia kullankeltaisia rutiilikiteitä kutsutaan viehättävästi 'Venuksen hiuksiksi'. Tekijä on saattanut kiven koruun todella kauniisti!

      Vintagekorut ovat minunkin intohimoni. Niissä on sanatonta menneen maailman lumoa...

      Kiitoksia, selkä on jo hiukan parempi, kestän istuakin jo vähän pidempiä aikoja :)

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  8. Sinulla on ihana harrastus. Olen käynyt korukurssilla tekemässä itselleni kaulakorun ja se oli kivaa puuhaa.
    Tällainen kirja innostaa aloittamaan harrastuksen ja jo pitempään harrastaneelle antaa uusia vinkkejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, kyllä, en olisi uskonut silloin, kun tämän harrastukseni aloitin, että se veisi minut näin mukanaan..
      Tämä on kirja, joka todella innostaa kokeilemaan!

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  9. Aivan ihania koruja, ja voin kuvitella että harrastajalle tämä kirja on oikea aarreaitta. ♥

    Minusta ei olisi korujen tekijäksi (kärsivällisyyteni ei ole koskaan riittänyt edes joulukorttien askarteluun ( :D ), ja sitä paitsi MS-tauti on tehnyt käsistäni sen verran kömpelöt, että tuollainen noin pikkutarkka työ olisi varmasti vähän hankalaa), mutta ihailen hurjasti niitä, jotka osaavat. Eräs ystäväni valmistaa upeita koruja mm. vanhoista lusikoista, ja ne ovat aivan käsittämättömän kauniita. Huokaus.

    Pikaista paranemista selkäpotilaalle! Inhottava (ja vähän liiankin tuttu) vaiva. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, oikein ajattelit, tällaiset kirjat ovat koruharrastajalle yksi inspiraation lähteistä ja etenkin, kun kirja on tehty rakkaudella ja ajatuksella.

      Jonkin verran näppäryyttä korunteko tietyssti vaatii. Joskus ihmettelen, miten minä moisen harrastukseen olen edes perehtynyt, sillä minunkaan käsivoimani eivät ole ihan sieltä parhaimmasta päästä. Kekseliäisyys auttaa.

      Onneksi näitä ihania harrastuksia riittää, sellaisiakin, joissa käsivoimia ei tarvita. Suurimpana ja ihanimpana tietenkin se yksi, jonka jaamme: kirjallisuus! <3

      Kiitokset, olo kohenee jo :)

      kiitokset kommentistasi :)

      Poista
  10. Oi, mikä kirja! Olin jo ottamassa tätä lukuun, mutta tiesin, että sinä teet tämän paaaljon paremmin <3

    Kiitos! Laitan linkin tästä tyttärelle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kirja on koruntekijän unelma! Olen varma, että tyttäresi ihastuu siihen :)

      Ole hyvä ja kiitos kommentistasi :)

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!