12.5.2015

Esa Mäkinen: Totuuskuutio


  Tavallinen ihminen ei voinut itse tietää, miten muut näkivät hänet netissä. Omalla ruudulla kaikki voi vaikuttaa olevan kunnossa, mutta kukaan muu ei nähnyt nettiä samalla tavalla. 
Parin minuutin jälkeen enää vain kolmisenkymmentä ihmistä pystyi näkemään tiedon alkupisteen. Muille tuli tyhjää, virheilmoituksia tai seksilääkemainoksia. Tavallista törkyä, jota netissä sikisi joka päivä miljoonia sivuja. 
-Pitäisikö vielä kehittää joku uusi muheva skandaali, jotta tämä nykyinen ei varmasti kiinnosta ketään? Miten olisi vihainen poikaystävä, joka julkaisee pari härskiä valokuvaa, pohdiskelin ääneen.
- Vai olisiko parempi poikaystävä, joka sanoo jotain hyvin romanttista? Astala ehdotti.

  Helsingin Sanomien datajournalismin uutispäällikkönä toimiva Esa Mäkinen maalaa dystopiagenreen taipuvassa esikoisteoksessaan tulevaisuuskuvia, joihin ainakin minun on helppo uskoa: tässä romaanissa ihmiskunta ei kärvistele sukupuuton partaalla eivätkä ekokatastrofit ole saaneet - ainakaan vielä - tuomiopäivän kelloja soimaan. Elämä on suhteellisen vakaata ja normaalia mutta nykymenoon verrattuna kuitenkin niin erilaista, että hyvän tulevaisuustarinan ainekset ovat koossa. Mäkinen keskittyy tiedon ja vallan saumattomasta yhteenliittymisestä nouseviin uhkakuviin ja pohtii, mitä tapahtuu kun tiedon tuottaminen ja sen valvonta ovat kumpikin keskittyneet samoille toimijoille.

  Kirjan tapahtumat sijoittuvat 2050-luvun Helsinkiin. Vaikka todellisilta ympäristökatastrofeilta on vielä vältytty, luonto on antanu meille jo konkreettisia muistutuksia siitä, että ilmastonmuutos on etenemässä: kauppatori lainehtii jo, lämpötilat ovat nousemassa. Päästökauppa on laajennettu koskemaan myös yksityisiä tahoja: Jokaisella kansalaisella on reaaliajassa päivittyvä, maksullinen hiilikiintiönsä, mutta ne, joilla on varaa, voivat käydä systeemin sisäistä hiilikauppaa ja kuluttaa enemmän. Eriarvoisuus on silmiinpistävää. Rikkaiden asuttamien alueiden ympärille on rakennettu korkeita muureja ja kaupunginosien välinen liikenne on tiukasti kontrolloitua.

  Internetistä on tullut entistä suurempi osa elämää. Hyväosaisten arki hoituu kätevästi netin välityksellä, jääkaapit osaavat keskustella kauppakeskusten robottiasiakaspalvelijoiden kanssa, autot ovat itseohjautuvia ja robottikoirat haistavat, onko vastaantulija ystävä vai epätoivottu vieras. Päivät kuluvat leppoisasti netin oman tosi-tv-teleperheen edesottamuksia seuratessa.

   Ajatus helposta, nettiohjautuvasta elämästä tuntuu ensialkuun ihanalta, mutta siinä piilee omat vaaransa: nettiä ja sen kautta koko systeemiä hallitsee kansainvälinen jättiyritys Celsius, joka hallinnoi verkkoyhteyksiä ja monia arjen toimintoja, muun muassa päivittäistavarakauppaa. Yhtiön jakamat celsius-pisteet toimivat 'kansalaisen kuntoisuusindikaattorina' ja määrittelevät sen, kuinka vapaasti ihminen voi liikkua ja toimia yhteiskunnassa. Ihmiset ovat joutuneet yhtiön hallitsemiksi kuin huomaamattaan. Elämän helppous on saanut ihmiset laiskoiksi: Celsiuksen motto löytyykin romaanin jo ensilehdeltä: Välinpitämätttömiä ei tarvitse hallita pakolla.

Helsinkiin on Celsiuksen diskriminoivan toiminnan seurauksena muodostunut oma, individualistinen alamaailmansa, jossa on jäseninä muun muassa celsius-pisteettömiä väliinputoajia ja muit osattomia. Heillä on oma raha, bitcoin (kappas) ja oma tietoverkko, jonkinlainen intranetti, jota Celsius ei pääse kontrolloimaan. Lukijasta tuntuu, että nämä ihmiset ovat tietyllä tavalla vapaampia sieluja kuin paremmin toimeentulevat kaupunkilaiset, mutta voi, yllätys odottaa...

  Poliittinen vetovastuu on vihreillä, mutta kuten historiassa on aina käynyt ja käy vastakin, suuri valta voi turmella idealistisimmankin mielen. Internet-ajan todellinen valta löytyykin Celsiuksen lonkeroista: sen ydin on salattu ja pikimusta: Yhtiö muuntelee hallitsemansa internetin sisältöä maksua vastaan.  Asiakkaiksi kelpaavat niin firmat, poliitikot, julkkikset kuin tavallinen kansakin, kaikki, jotka pystyvät latomaan virtuaalitiskiin tarpeeksi pätäkkää. Jos nettiin ilmestyy tietoa, joka saa palvelusta maksavan asiakkaan epäedulliseen valoon, tiedon siirtyminen sen lähteestä laajemalle nettiin estetään tai sitä muunnellaan sopivasti Celsiuksen salaisella täsmäytysosastolla.

  Täsmäytyksessä työskentelee myös kirjan päähenkilö, Tero Lilja. Tero on tavallinen valkokaulusduunari, eikä koe työtään moraalisesti arveluttavana. Työ on vain työtä, hän ajattelee. Asenne muuttuu, kun mies törmää omaan lähipiiriinsä kohdistuvaan  täsmäytysoperaatioon, kun fokus kohdentyy pintajuoruista  elämän ja kuoleman kysymyksiin. Tästä alkaa romaanin toiminnallinen osuus, josta en kerrokaan tämän enempää, ettei jutun juoni paljastuisi. Luvassa on kuitenkin trillerimäisiä käänteitä, vauhtia ja tarinan loppuun mahtuu pari yllätystäkin.

   Totuuskuutio ei edusta tyylillisesti kaunokirjallisuuden loisteliainta kärkeä ja tokkopa kirjailija siihen on tähdännytkään. Teoksen pääpaino ja ansiot löytyvät muualta. Mäkinen on luonut tulevaisuudesta mielenkiintoisen, täysin mahdollisen skenaarion, jota lukiessani mietin taas kerran sitä, kuinka mielenkiintoisia aikoja elämme. Maailmamme muuttuu nopeammin kuin koskaan ennen ja siitä saamme kiittää herraa nimeltä Tim Berners-Lee... Tuo miekkonen kampanjoi muiden töidensä ohella vapaan ja puolueettoman internetin puolesta. Tarvitsemme globaalin perustuslain, hän sanoo.

  Totuuskuution ajatushahmotelmat internetin täsmäytyksestä eivät ole kovinkaan kaukaa haettuja. EU-tuomioistuin on vuosi sitten antanut päätöksen, jonka mukaan hakukoneyhtiöiden on pyydettäessä poistettava vanhentuneet tai epäolennaiset hakutiedot. Tämä 'oikeus tulla unohdetuksi'- lausuma on saanut maailmalla ristiriitaisen vastaanoton: kuka lopulta päättää sen, millä perusteella ja minkälaisia tietoja netistä lausuman varjolla poistetaan? Tällaisia kysymyksiä meidän on jaksettava kysellä jo nyt, kun netin merkitys tieto- ja asiointikanavana entisestään kasvaa.

  Esa Mäkinen on kirjoittanut tärkeän, kysymyksiä herättelevän esikoisromaanin.

* Kiitän kustantajaa arvostelukappaleesta.

Totuuskuution on lukenut myös  Eniten minua kiinnostaa tie-blogin Suketus


Esa Mäkinen: Totuuskuutio, 239 s.
Otava 2015

8 kommenttia:

  1. Myönnän heti oman huonouteni dystopioiden suhteen, eikä tämäkään kirja varsinaisesti kiinnosta minua, sillä käännän kirjallisen katseeni aina mieluummin vuosikymmeniä taaksepäin kuin eteenpäin. :D Mutta sinä kirjoitat Mäkisen esikoisromaanista todella hyvin, ja toivon vilpittömästi että kirja saisi paljon innokkaita lukijoita. Uskon, että teos sisältää paljon tärkeää ja jopa ikävän ajankohtaista pohdintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, kiitos että kommentoit siitäkin huolimatta, ettei aihe sinua varsinaisesti kiinnostakaan :)

      Yritän lukea hyvin monenlaisia kirjoja ja siksi tartuin tähän uutuuteenkin. Vaikkei aihe ole minunkaan mielijuttujani, ylätyin siitä, miten paljon tähän kirjaan loppujen lopuksi tykästyin. Herättelevä teos! Dystopiat tuntuvat olevan nyt pinnalla: alloitin Peter Hoegin uusimman juuri ja siinäkin eletään tulevaisuuden maailmassa. Lukuun on myöhemmin tulossa Elina Hirvosen Kun aika loppuu, joka myös kelaa aikaa eteenpäin...

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  2. Oikein kiinnostavaa. Vallan ja tiedot väliset suhteet kuuluvat asioihin, jotka kiinnostavat ihan erityiseseti. Kirjoituksesi oli niin perusteellisen hieno, että melkeinpä tuntuu kuin olisin lukenut jo itse teoksenkin. :) Mutta varmaan tämän jossain vaiheessa luen itsekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, kyllä, kirjan aihe on mitä kiinnostavin!

      Ja ei, et ole lukenut nyt koko kirjaa, kerroin tässä vain tarinaan puitteet ;)

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  3. Pidin kovasti tästä - pidän yleensäkin dystopioista ja etenkin sellaisista, jotka voisivat olla totta. Tämä on juuri sellainen, herättelevä ja älyttömän kiinnostava, vaikkei ehkä palkintoja kaunokirjallisena teoksena voita, kuten sanot. Hienosti kuvaat kirjaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, minäkin olen löytänyt itsestäni pienen dystopiafanin, ihan yllättäen. Kyllä, tämä kirja oli hyä lukukokemus.. Toivoisin kirjan saavan enemmän blogisavujakin, kosketteleehan se asioita, joihin törmäämme tulevaisuudessa, ellemme ole jo törmänneet.

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  4. Nuo Saran sanat kirjallisen katseen kohdistamisesta sopivat erinomaisen hyvin myös erääseen toiseen... Nostalgikko kai väistämättä lukee mieluummin menneitä vuosisatoja kuin tulevaisuutta. Välillä kyllä mietin, että voisin tehdä tutkiskelevan syrjähypyn dystopian puolelle ja ehkäpä niin jonakin päivänä teenkin, mutta toistaiseksi en ole vielä innostunut tarpeeksi :)

    Tärkeitä nämä kyllä ovat ja ottavat esille kysymyksiä, joissa riittää pohtimista. Me todellakin elämme mielenkiintoisia aikoja, monella tavalla pelottaviakin. Tässäkin kirjassa taitaa olla surullisen monta visiota, jotka saattavat jonakin päivänä olla totta. Esim. tuo eriarvoisuuden kärjistyminen entisestään on aika murheellinen ja niin surullisen mahdollinen (ellei jopa luultava) tulevaisuudenkuva... Yksi syy siihen, etten hakeudu näiden kirjojen äärelle, on juuri se, että maailma tulevaisuudenkuvineen tuntuu toisinaan muutenkin liiaksi musertavalta... Toisaalta kuitenkin ajattelen, että aina on toivoa ja hyviä mahdollisuuksia, niihin on ihmisen uskottava! Ja ovathan nämä dystopiat tavallaan myös varoituksia.

    (Voih, innostuin taas paasaamaan...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, ihanaa, että paasaat, vaikka eivät mielipiteenilmaisusi koskaan täytä paasauksen tunnusmerkkejä :)

      Niin.. tätä minäkin josks mietin, miten paljon sitä jaksaa ottaa kannettavakseen henkisille olkapäilleen, varsinkin sellaisissa asioissa, joille ei itse vain voi mitään. Mutta onhan se hyvä tietää, missä mennään ja silloin tälöin voi ottaa kurkistuksia pimeän tuolle puolen. Tuntuu, että erilaiset aiheet tulevat lähelle ikään kuin aaltoina, nyt tuntuu, että dystopiaa ainakin jollainlailla muistuttavat tarinat ympäröivät minua. Tällä hetkellä luen Peter Hoegin Susanin vaikutusta ja yöpöydällä odottaa Leena Krohnin Hotel Sapiens, joka sekin sijoittuu (synkähköön) tulevaisuuteen...

      Joku saisi kirjoittaa tulevaisuudesta myös positiivisuutta huokuvan romaanin, sillä uskon, että fiilikset pykivät toteuttamaan itseään...

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!