21.4.2016

Esa Koivuranta & co.: Marimekko. Suuria kuvioita


Tulisieluisen Armi Ratian vuonna 1951 perustamasta, 'koko kansan lempilapseksi' kasvaneesta Marimekosta on tuotettu varmastikin hyllymetrettäin kirjoja, niin koti- kuin ulkomaisisinkin voimin. Esa Koivurannan ja kumppaneiden viime vuonna ilmestynyt teos on kuitenkin ensimmäinen 'Marikirja' johon minä olen tarttunut. Teoksessa käydään Marimekon tarinaa yksityiskohtaisesti läpi, alkaen ajasta jolloin ajatus omasta yrityksestä vasta versoi nuoren, Laatokan Karjalassa syntyneen Armin mielessä ja päätyen nykyhetkeen, jossa Marimekko on - jälleen kerran - uusien haasteiden edessä.

  Kirja koostuu kuudesta pääluvusta, jotka tekjätiimi on kuvaavasti nimennyt näytöksiksi; onhan Marimekon taival ollut alusta asti suurta draamaa. Suurten taiteilijapersoonien ja kylmän business-maailman yhdistäminen on ollut vaikeaa ja jälki on ollut sen mukaista: vuosien varrella yhtiö on saavuttanut - ulkomaita myöten - miltei kulttimaineen, mutta taseessa tuo maine ei ole suuremmin näkynyt. Yhtiö on ansiokkaasti taistellut arvojensa - suomalainen ammattiosamisen  ja työn - puolesta aina näihin päiviin saakka, mutta ei liene epäselvää, kumpi ideologian ja busineksen epäsuhtaisessa liitossa lopulta aina voittaa. Pitkän vivytystistelun jälkeen Marimekko on joutunut luopumaan Ratian ja hänen perintöään vaalineen Paakkasen hellimästä 'kotimaisuuden vaatimuksesta' ja siirtänyt tuotantonsa suurimmaksi osaksi halvan työvoiman maihin, muiden vielä pystyssä olevien suomalaisten designtalojen perässä.

  Marimekkoa on aina profiloitunut vahvojen naisten taloksi. Sellaiseksi jossa kasvaa suuria unelmia ja kuviota. Sekä Armi Ratia että 1991 ohjaksiin astunut Kirsti Paakkanen tunnetaan tulisina tunneihmisinä, joille visionäärisyys ja dramatiikantaju ovat busineksenteon ja koko elämän polttoainetta. Heillä kummallakin on ollut  takanaan vahva ja menestyksekäs mainostausta,  joten he tiesivät, kuinka tärkeää on luoda yritykselle vahva, kaikista muista poikkeava tarina.

  Sadunhohtoa ja draamaa maalattiin Marimekon ympärille suurella pensselillä, mutta dramaattisella tyylillä oli myös kääntöpuolensa. Armin ja Kirstin aikaan talossa ei nähty hiljaisia päiviä, Marimekko täyttyi naurusta, luomisen vapaudesta ja juhlista - mutta tunnelma saattoi muuttua varoittamatta; huuto kaikui ja ovet paukkuivat: suunnitelmat menivät usein hetkessä uusiksi ja työntekijöitä saatettiin kohdella hyvinkin eriarvoisesti. Johtajien mielialavaihtelut toivat työpaikalle epävarmuuden tunnun, kertoo eräs työntekijä. Marimekon yhteishenki oli näistäkin molskahduksista huolimatta vahva: Armi ja Kirsti pistivät itsensä sataprosenttisesti likoon ja vaativat samaa kaikilta, joiden kanssa työskentelivät.  Marimekko. Suuria kuviota -teos kertoo tästä kaikesta, ketään säästämättä, mitään piilottelematta.

  Kahden vahvan naisen valtakauden välin sijoittuu Amerin aika, Marimekon 'harmaat vuodet': valta oli siirtynyt Ratian perikunnalta kovaan businekseen tottuneiden pukumiesten käsiin. Tarkoitus oli hyvä, yrityskauppa saattoi jopa pelastaa Marimekon konkurssilta, mutta Amer ei osannut johtaa vahvoihin melikuviin ja tarinoihin nojaavaa yritystä. Pelastavaksi enkeliksi saapui Paakkanen, joka osti yrityksen Amerilta vuonna 1991 tietämättä lainkaan että seuraavana vuonna Suomeen iskisi kaikkien aikojen lama. Olisiko ostopäätös siinäkään tapauksessa peruuntunut - Paakkanen on sanonut tahtoneensa pelastaa Marimekon ja olla mukana nostamassa Suomea uuteen kukoistavaan nousuun. Nousukiito oli Marimekon kohdalla tappurainen, mutta Paakkanen onnistui kääntämään firman kurssin positiivisemmaksi. Uuden suunnan etsiminen on jatkunut talon uusien vetäjien, Mika Ihamuotilan ja Tiina Alahuhta-Kaskon aikana. Koivurannan ja kumppaneiden teos luotaa Marimekon haasteita kovalla kädellä, mutta iloakin riittää.

  Marimekko. Suuria kuvioita on kertomus inhohimoisesta unelmasta ja työstä, joka synnytti Suomeen tarunomaisen tekstiiliyrityksen. Se on kertomus paitsi Marimekosta, myös  sodanjälkeisestä Suomesta, yrityskulttuurin kehityksestä ja suomalaisen (tekstiili)teollisuuden vaikeutuvasta asemasta globaalissa maailmantaloudessa. Teoksessa on paljon tuttua asiaa, mutta myös todella kiinnostavia, yksityiskohtia Marimekon historiasta ja ihmisistä, heistä jotka olivat mukana luomassa Marimekon unelmaa.


Esa Koivuranta & co.: Marimekko. Suuria kuvioita
into 2015

2 kommenttia:

  1. Mainio, kompakti arvio. Marimekko on tietysti brändinä ja tuotteistaan tuttu, mutta en ole lukenut mitään sen historiasta tai ihmisistä sen takana. Tämähän saattaisi olla ihan mielenkiintoinen kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula kommentistasi :)

      Marimekko on ollut aina niin näkyvä osa omaa arkea, että siitä on tullut ihan itseisarvo. Oli erittäin mielenkiitoista tutustua yrityksen kulissien taakse. Suosittelen kirjaa! :)

      <3

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!