27.10.2014

Kirsi Kunnas 90 vuotta -haaste kaikille runon ystäville

Opuscolo-blogin Valkoinen Kirahvi käynnisti hetki sitten  Kirsi Kunnaksen synttäreitä juhlistavan runohaasteen jossa hän pyytää bloggaajia kertomaan omista Kunnas-runomuistoistaan.

Runohaasteen ojensi minulle Kirjojen kamari-blogin Katja. Sydämellinen kiitos haasteesta - teille kummallekin! Valitsemani runo on peräisin Kirsi Kunnaksen kirjasta Tiitiäisen satupuu (1956).

Lisään haasteen säännöt tämän postauksen loppuun.


...muistattehan herra Pii Poon, hänet, joka oli noita?
Hänet, joka...

huusi: hii hoo!
ja maata polkaisi
  ja taikoi:
    rusinoita
    mansikoita
    omenoita
    perunoita
    porkkanoita
    prinsessoita
    makkaroita,

Oli sinä aika taikuri! Lapsena rakastuin hahmoon: näin herra Pii Poon pikkuruisena ja hyvin, hyvin kiukkuisena, mustiin pukeutuvana ukonrähjänä, joka taikoi juttuja ihan vain keljuuttaan. Mielikuvaani taikurin habituksesta on täytynyt sekottua siis jotakin Hannu Mäkelän Herra Huusta. Pieni, kelju noita, joka osasi taikoa sekä mansikoita, makkaroita että prinssessoita ihan vain maata polkemalla sai jo tuolloin kaikki ihailu- ja sympatiapisteeni.

***
Runon edetessä siirrytään prinssessoista ja mansikoista sitten oikein suuren maailman tunnelmiin: 

Kerran
herra Pii Poo 
kulki Espalla.
Hän huusi: hii hoo!
ja maata polkaisi
ja sitten vespalla
hän ajeli.

Savossa, pitkien metsätaipaleiden takana asustava pieni tyttö tiesi kyllä Espan. Se oli Helsingissä, jossa olin jo vieraillutkin - muistan Espalla kävelyt elävästi. Eräässä muistossa on vielä varhainen kevät, eletään rospuuttoaikaa, minulla on punaiset kiiltonahkakengät ja takkini alla  vihreä vekkihame ja valkea röyhelöpaita, mutta silti kadehdin sisareni samalla reissulla saamia ihania pitkävartisia saapikkaita - niitä, jotka ovat hänelle ainakin kaksi numeroa liian suuret, mutta jotka hänen oli vain pakko saada (ihanaa krokotiilijäljitelmää!). Espaa reunustavien suurten kivitalojen ikkunat häikäisevät kuin aurinko ja kadulla vilisee autoja, ihmisiä, koiria, pyöriä, mopoja. Saattaisiko vastaan tulla yksi pieni vespakin?

Se, että joku  hurjastelee, huutaa ja polkee maata keskellä Esplanadia (joka sentään oli melkein maailman napa), vaati pienen tytön mielestä hurjaa luonnetta. Tunnistin jo silloin herra Piipoossa aimo annoksen kapinallisuutta. Hän onkin ensimmäisiä kirjallisuudessa vastaani tulleita rebel-sieluja 



Mutta herra Pii Poo saa nenilleen. On asioita, joiden yli ei noitienkaan mahti kanna: 

Se oli herra Pii Poon
suuri erehdys.

Näes, noidan mahti
ei pysty koneisiin
ei moottoriin
ei mutteriin
ei polkimiin
ei vaihteisiin
ei kytkimiin

kerta kaikkiaan:
koneella on koneen tahti.

Vaan mikä estää koettamasta. Yrityksen ja erehdyksen kautta pieni ja kärttyinen ukkokin oppii suuntaamaan tarmonsa siihen, mihin hänen mahtinsa yltää - vai olisiko sittenkin hauskempaa  säilyttää se pieni sisäinen kapinallisensa hengissä, ihan vaikka koneen kiusaksi?   Pii Poo ei niin vaan anna periksi vaan polkaisee vespansa käyntiin vielä kerran...

Ja niinhän siinä käy, että  herra Pii Poon itsetunto saa ison kolauksen. On jotakin, johon hänen valtansa ei yllä: kerta kaikkiaan koneella on koneen tahti. Huutaminen ja maan potkiminen ei auta, kun vastassa on tarpeeksi järeää kalustoa. Ukko jää junan alle ja ensimmäistä kertaa hän huutaa vähän vähemmän kiukkuisena, taitaa olla pikkuisen hädissäänkin. Onni on kuitenkin myötä. 

No niin,
herra Pii Poo
ajoi asemalle.
Hän huusi: hii hoo!
ja vespan polkaisi
ja jäi junan alle.

Kuolen,
huusi Pii Poo,
liian aikaisin!
Hän huusi: hii hoo!
ja kuoli myöhemmin.

***
Ja miten tarina jatkuisi?

Uskon, että herra Pii Poo hieman tuossa hengähdettyään  vetäisee vespansa junan alta, huutaa HII HOO, polkaisee apparaattinsa käyntiin ja suuntaa tiensä jälleen kohti Espaa. 
Sillä tämän jälkeen hänelle eivät enää kelpaa omenat, päärynät, makkarat, eivät prinssessatkaan. Hän on kohdannut haasteen, jota ei voi vastustaa: hänen on voitettava jollain konstilla koneiden mahti, se lienee herra Pii Poon tahti ;)



Haasteen säännöt ovat seuraavat:
1. Kerro, mikä Kirsi Kunnaksen runoista on sinulle tärkeä ja miksi. Voit myös kertoa, miten olet tullut tutuksi runoilijan tuotantoon. Tekstin tyyli on vapaa. 

2. Kirjoita aiheesta blogiteksti, jonka yhteydessä mainitset haasteen alkuperän. Liitä tekstiisi haasteen säännöt.

3. Lähetä haaste 3-5 Kirsi Kunnaksen runoihin tutustuneelle. 

4. Kerro osallistumisestasi vastaamalla tähän viestiin. Teen jälleen koosteen vastausten pohjalta.

5. Aikaa vastaamiseen on joulukuun kuudenteen päivään saakka. 


*****

Toivottelen mukavia runohetkiä Valkoisen Kirahvin haasteen parissa  ja vielä: sydämelliset onnittelut ihanalle Kirsi Kunnakselle!

22 kommenttia:

  1. Ihanan täyteläinen muistelo ja niin kauniit, kylläiset kuvat! Herra Pii Poo taitaakin tosiaan olla melkoinen vänkyräkäppyrä, joka kulkee omaa tahtiaan miten mielii...

    Hurmaava ajatus tuo runon jatkuminen - niin varmasti Pii Poo olisikin tehnyt, huutanut hetken hengähdettyään HII HOO entistä tarmokkaammin ja jatkanut eteenpäin tahdilla ja mahdilla :) Minulle tämän runon suosikkikohta onkin ehkä juuri tuo loppu, jossa "Hän huusi: hii hoo! ja kuoli myöhemmin", sekin jotenkin niin osuvasti kuvastaa tätä hänen tahtimahtiaan...

    Ja ihana tuo keväinen kuva sinusta punaisissa kengissä, hameessa ja röyhelöpaidassa! Kiitos kun otit haasteen näin ihanasti vastaan, tämä haaste oli myös ilo ojentaa <3 Ja todellakin, onnea onnea Kirsi Kunnas <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, ilo oli ihan minun puolellani, haasteeseen oli tosi ihana osallistua, kiitokset sinulle! <3

      Pii Poon mahtavuus ja sen romuttuminen tuossa runossa on kuin elämä pienoiskoossa. Kuinka huikean draamankaaren Kirsi Kunnas onkaan kirjoittanut runoonsa. Siinä itse asiassa kokonainen elämä traagisuuksineen: ylpeys,uho, lankeemus, pysähtyminen, epäonni... Kunnas jättää tarinansa auki, siksi uskalsin sitä jatkaa.

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  2. Kiitos haasteesta! Tätä onkin mukava alkaa pähkäillä. Osaa tutuista riimeistä en ole edes tiedostanut Kunnaksen runoiksi. Ne ovat tuntuneet aina olleen olemassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihi nainen, ole hyvä! :)

      Mielenkiinnolla jään odottamaan Kunnas-muistojasi.

      Kunnaksen runot tuntuvat olevan yhtä vanhoja kuin kuu, kyllä. Ne ovat olleet AINA läsnä!

      Kiitos kommentistasi :)



      Poista
  3. Voi, miten hienosti kirjoitit tästä runosta! Yksi suosikeistani, ehdottomasti. Erityisesti tuo kuvauksesi Espalla kävelystä oli hauska. Ajatella, että noin hyvin saata tavoittaa tuon muiston. Kiitos osallistumisesta Kaisa Reetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun polkaisit näin ihanan haasteen käyntiin, Valkoinen Kirahvi, oli todella mukavaa taas osallistua!

      Herra Pii Poostahan kerta kaikkiaan ei voi olla tykkäämättä...

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  4. Kiitos haasteesta, Kaisa Reetta! Otan sen vastaan ja vietän tässä marraskuun tultua runohetkeä. Onneksi haasteella on vielä sopivasti aikaa jäljellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun otat haasteen vastaan, Paula, jään odottelemaan :)

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
    2. Jaoin juuri oman runomuistoni täällä:
      http://kirjanpauloissa.blogspot.fi/2014/12/oi-sanoi-siili-kirsi-kunnas-90-vuotta.html

      Poista
    3. Paula, kiba, tulen katsomaan :)

      Kiitos kun vinkkasit <3

      Poista
  5. Tuttu on " maan polkaisu runo", siinä on temperamenttia.
    Runot, tuoksut, kuvat jne. palauttavat hyvin mennyttä mieleen.

    Mielenkiintoinen postaus.

    Onnitteluni Kirsi Kunnakselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liplatus. herra Pii Poon tempperamentista ei voi olla pitämättä!

      Lapsuuden runoja muistellessa pääse yllättävän lähelle jotakin sitä, mitä oli... Muisti ja mielikuvat ovat niitä elämän rikkauksia.

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  6. Hienot kuvat! Ja tekstimuisteluksetkin mukavat, toki muistamme Herra Pii Poon :-D

    VastaaPoista
  7. Mitkä kuvat sinulla, Kaisa-Reetta! Kuin maalauksia. Tiitiäisen satupuuta on tullut luetuksi lapsille aikoinaan niin paljon, etttä osaan sen lähes ulkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjatta :)

      Tiitiäisen satupuun runot kulkevat matkassa ja mielessä läpi elämän. on ihanaa, että meillä on näitä taitavia sanankäyttäjiä, jotka ovat ottaneet yleisökseen erityisesti lapset (ja siinä ohessa heidän taiteestaan saavat nauttia ihan kaikenikäiset).

      Poista
  8. Tosi ihanat kuvat täydensivät kivasti muistelua Herra Pii Poosta.

    VastaaPoista
  9. Kiitos kivasta haasteesta, postasin juuri äsken.
    Ja kiitos ihanasta postauksestasi, jota upeat kuvat hienosti täydentävät. Mukavaa marraskuuta!

    VastaaPoista
  10. Kaisa Reetta, teet kirja-arvioista taidetta <3 Aivan viehättävä kirjoitus ja kuvat lisäsivät nostetta: Pidin!

    <3

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi!