16.2.2015

John Williams: Stoner

  Mutta hän tiesi, ettei ollut sen ulottumattomissa, ei olisi koskaan. Se oli yhä olemassa tunnottomuuden alla, välinpitämättömyyden ja menetyksen alla, tuo vahva ja vakaa intohimo; se oli aina ollut siellä. --- Se oli intohimoa, mutta ei hengen eikä lihan intohimoa vaan voimaa, joka käsitti ne molemmat kuin ne olisivat olleet yhtä rakkauden materiaa, ainetta josta rakkaus muodostuu. Tuo intohimo sanoi naiselle tai runolle mutkattomasti: Katso! Minä elän. 
   Jotkin kirjat iskevät sieluun kuin kivi. Osuma on niin tarkka, että tajuan kohdanneeni jotakin, joka ei ole pelkkää kirjallisuutta vaan jotain monin verroin enemmän. Tunne on outo ja ihana: kuin olisin lukiessani kohdannut Elämän itsensä. Ihmisyyden paljaimmassa ja kauneimmassa muodossaan.
Sellaisen kirjan kohdattuaan haluaisi olla kauan aikaa hiljaa, jättäytyä lukukokemuksen aiheuttaman tunnekuohun ja ihmetyksen vietäväksi ja sitten -  sydämen kuohunnan vihdoin tasaannuttua - haluaisi ojentaa teoksen aamun ensimmäiselle vastaantulijalle ja sanoa: jos haluat kokea tänään jotakin merkityksellistä, lue tämä kirja. 

 Juuri sellainen kirja on Stoner. Kirja, jota en voi lukea herkistymättä, johon en voi olla rakastumatta. En tajua, mitä on tapahtumassa, mutta tämä väritön, yksitotinen  yliopistomies vie minua kuin pässiä narussa! Minua itkettää, sitten hymyilen, toisin paikoin naurahdan ilkikurisesti - ja sitten tulevat kyyneleet taas. Stoner on kirja, jota lukiessani unohdan, että se on tarina, että se kertoo miehestä jota ei koskaan ollut olemassakaan. Williams kertoo miehen tarinan kuin omansa, kertoo sen niin, että Stoner muuttuu minulle eläväksi, kuin kaukaiseksi toisinnoksi hänestä, joka on jo poissa. Williamsin kieli on yksinkertaista, sen kaiku on hienostelematon, yhtä uljas kuin vuosikymmeniä maatyötä tehneen ihmisen kosketus.

   Wlliam Stonerin tulevaisuus näyttää romaanin alussa selkeältä: Missourilaisen pientilallisen ainoana lapsena hänen tulee kyselemättä jatkaa isänsä työtä, kotitalon hoitamista ja talon ympärille levittäytyvien, vuosi vuodelta yhä harsuuntuneimmaksi käyvien peltotilkkujen viljelemistä. Niin ovat tehneet hänen isänsä ja isoisänsä ja niin tulisi tekemään myös William Stoner ja hkäpä aikanaan hänen oma poikansakin.
Vuonna 1910 yhdeksäntoista vuotta täyttänyt Stoner lähtee Missourin yliopistoon lukemaan maataloustiedettä, tarkoituksenaan palata neljän vuoden kuluttua kotitilalle täysin oppineena agronomina. Isäkin suostuu tuumaan arvellen, ettei pienestä lisäopista olisi tulevalle isännälle ainakaan haittaa.

  Mutta toisen opiskeluvuoden aikana Stonerin elämä saa uuden, odottamattoman suunnan. Luonnontieteiden perusopintoihin kuuluvan kirjallisuuskurssin opettaja, kuiva, ylenkatseellinen ja arvoituksellinen Archer Sloaner ja  etenkin William Shakespearen sonetit tekevät nuoreen Stoneriin niin syvän vaikutuksen, että hän vaihtaa opinto-ohjelmansa kirjallisuuteen sekä filosofiaan  ja alkaa - kuin kohtalon johtamana - suuntautua kohti tutkijan uraa. Leveäkouraisesta maatilan pojasta tulee runoja rakastava yliopistomies.
Hän astui Jesse Hallista ulos aamupäivään, eikä harmaus enää painostanut kampusta. Se ohjasi hänen silmänsä ylös kohti taivasta, ja hän tunsi katsovansa jotain mahdollisuutta, jolle ei tiennyt nimeä.
Stonerin tulevat vuodet ovat täynnä työtä. Hän uppoutuu kirjoihin, opettamiseen, kirjoittamiseen, tutkimuksiinsa. Mies rakastaa opettamista, vaatii oppilailtaan paljon, mutta rakastaa heitä vielä kaksin verroin enemmän. Vuosien vieriessä Stoner saa kuitenkin huomata, että hänen ihailemansa suljettu tiedeyhteisö - se sama, jolle hän nuorena miehenä menetti sydämensä - on kaksiteräinen miekka. Samalla kun siihen kuuluminen  avaa ihmiselle uusia mahdollisuuksia, se kaivaa maata hänen jalkojensa alta: omasta kokemuksestanikin tiedän, että tiedemaailmasta, jonka tulisi olla puhtaan pyrkimyksen, intuition, älyn ja ajatuksellisen vapauden kehto, löytyy aina myös kateutta, pahansuopaisuutta, pikkusieluisuutta. Paikka, jonka Stoner ymmärsi aikoinaan ihanteiden ja aatteidensa syntysijaksi, osoittauutuukin perin inhimillisten juonitteluiden taistelukentäksi.

Mutta Stoner haluaa palvella valitsemaansa elämäntietä samalla tinkimättömällä periksiantamattomuudella jolla hänen esi-isänsä olivat viljelleet kovaa missourilaista peltomaataan. Tuo tinkimättömyys tulee hänlle vuosien mittaan kalliiksi; hänen urakehityksensä tyssää henkilökemioihin, kateuteen, väärinkäsityksiin ja valtataisteluihin, joita vastaan hänen on käytävä silkalla oveluudella. Ihailen Stonerin periksiantamattomuutta. Minä olisin hänen sijassaan saattanut huudahtaa monta kertaa: Pitäkää tunkkinne.....!

   Stonerin yksityiselämä ei suo lohtua työn paineisiin: Nuorella iällään hän on mennyt naimisiin suurisilmäisen, viktoriaanisen kasvatuksen saaneen Edithin kanssa. Avioliitto täyttää nuoren miehen sydämen hurmaavalla, pelonsekaisella  odotuksella... Odotuksella, joka ei näytä koskaan saavan täyttymystään. Edithin sydän ja sielu ovat lukkiutuneet lapsuuteen ja siksi Stonerin lähestymisyritykset tuottavat Edithille kauhua ja häpeää, suoranaista fyysistä pahaa oloa. Kuin ihmeen voimasta heille syntyy tytär - isänsä silmäterä Crace - enemmänkin Edithin tahdonvoiman kuin rakkaudentekojen tuoksena.  Stoner kärsii rakkaudettomassa liitossaan, yrittää ymmärtää vaimoaan, kunnes...

  Edithin hahmo jää minulle  arvoitukseksi. Edithissä tuntuu olevan kaikki aivan pielessä. Hänen käytöksensä ja kirjan tapahtumat viittaavat toisaalta siihen, että Edith on kokenut lapsuudessaan jotakin sellaista pahuutta, joka on omiaan aiheuttamaan Williamsin kuvaamia reaktioita. Edith pakottaa Stonerin vetäytymään yhä kauemmas itsestään, sekä henkisesti että fyysisesti niin että lopulta heidän välillään ei ole yhteyttä edes katseen mittaisen hetken vertaa.

  Stoner on tiiviin surun täyttämä teos. Suru ei kuitenkaan ole teoksen ainoa kantava voima, sillä näen tarinassa myös suurta intohimoa, joka kohdistuu elämään itseensä, uuden oppimiseen, työhön, vakaumukseen. Vastaani tulee vihdoin myös se suuresti odottamani hetki, jolloin näen siinä myös suurta rakkauden leimahduksen. Tähdenlennon kaltaisen, surua tieltään pyyhkivän. Se on rakkautta, jonka vuoksi on valmis antamaan elämälle paljon anteeksi.

  Mitä muuta sinä odotit? hän kysyi.

  Williamsia mukaillen: intohimo ja oppiminen: tuntuu, että siinä todellakin on kaikki, mitä elääksemme ja rakastaaksemme tarvitsemme.

  Yhdysvaltalainen John Williams (1922-1994) on yksi luovan kirjoittamisen opetuksen uranuurtajista. Hän valmistui tohtoriksi Missourin yliopistosta, siitä samasta, jonne hän on sijoittanut tämän romaanin tapahtumat. Williams toimi tutkijana ja opettajana kuten Stonerkin ja kirjoitti sen lisäksi proosaa ja runoja.
Jotkut kirjat odottavat syttymistään kauan: Williams kirjoitti Stonerin jo vuonna 1965, mutta tuossa vaiheessa teos ei herättänyt sen suurempaa kiinnostusta ja joutui pian unohduksiin. Vuonna 2006 kirja löydettiin uudelleen ja se nousi paitsi lukijoiden, myös kriitikoiden ylistämäksi kirjalliseksi sensaatioksi. Stoneria on 2000-luvulla käännetty useille kielille, nyt myös suomeksi. Teos ilmestyy kauppohin ensi viikon aikana.

*Jos haluat kokea tänään jotakin merkityksellistä, lue tämä kirja. 

** Kiitän kustantajaa ennakkokappaleesta.

Muualla :  Kirjojen keskellä, Leena Lumi, Lukuisa ja Lumiomena.


John Williams: Stoner (Stoner, 1965)
Kustantaja: Bazar, 2015
Suomennos: Ilkka Rekiaro
Ennakkokappale 306 s.
Alkuperäiskieli. englanti
Kustastajalta


31 kommenttia:

  1. Voi että! ♥ En ole vielä ehtinyt lukea Stoneria, mutta tiedän jo nyt rakastuvani kirjaan. Lupasin myös itselleni, etten lue kirjasta yhtään arviota (paitsi Leena Lumilla lipsahdin! :), enkä siksi uskaltanut lukea nyt sinunkaan tekstistäsi kuin alun. Mutta jo se vakuutti ja sai hengästymään. "Jotkut kirjat iskevät sieluun kuin kivi. Osuma on niin tarkka, että tajuan kohdanneeni jotakin, joka ei ole pelkkää kirjallisuutta vaan jotakin monin verroin enemmän. Tunne on outo ja ihana: kuin olisin lukiessani kohdannut Elämän itsensä. Ihmisyyden paljaimmassa ja kauneimmassa muodossaan." Voi että! ♥

    Palaan tänne, kun ehdin saada Stonerin itsekin luettua ja blogattua. Nyt vain iloitsen puolestasi, sillä vaistoan sinun kokeneen juuri jotain aivan huikeaa, joka minullakin on onneksi edessäni. Ihana Kaisa Reetta! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, on se tämä kirjallisuus ihmeellistä... Pelkät sanat paperilla saavat aikaan järistyksiä, jotka tuntuvat tuolla jossain syvällä sielun pohjalla yhä. Stoner liikutti minua todella voimallisesti ja uskon hänen vaikuttavan samalla voimalla sinuunkin. Sinulla on edessäsi ainutlaatuinen kirjakokemus! <3 <3

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  2. <3 ! Olen niin onnellinen, että pidit tästä. Niin iloinen, että melkein liikutun. Stonerissa on taikaa. Se on ihmeellinen, hiljainen kirja, jossa on pintansa alla paljon voimaa.

    En osaa nyt muuta edes kommentoida. Hyvää yötä ja voi että!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja... Tämä oli parasta, mitä pitkään aikaan olen lukenut. Vieläkään en tiedä, mikä minuun iski! Miten tarina vanhenevasta kirjallisuuden professorista saa minut vuodattamaan näin paljon kyyneleitä! <3

      Kiitos kommentistasi. Hyvää yötä ja nuku hyvin <3

      Poista
  3. Jee! Lukujumin aikana ei ole mikaan kirja kiinnostanut - ennen kuin luin taman :) Kansikin on niin hieno. Suuri kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sannabanana, tämä kirja avaa lukujumin alta aikayksikön, luulen! <3 Oletko kirjoittanut tästä? Etsin...

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
    2. Tarkoitin siis, etta luin sinun postauksesi, en viela kirjaa! ;) Mutta siis kirja alkoi kiinnostaa ja tekee taas mieli lukea, hurraaa!!!!!!

      Poista
    3. Aaaah! :)

      Voin luvata, että lukujumisi avautuu tämän kirjan myötä, sannabanana!! <3 <3 <3

      Lukujumi on joskus tarpeen. Minulla se kesti viimeksi muutaman vuoden ;) Toivottavvasti ei enää koskaan niin kauaa...

      Kiitos :) <3

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Jonna, kyllä, sinun on saatava tämä kirja ehdottomasti luettavaksi! <3 Tätä kirjaa ei voi ohittaa!

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  5. Oih voih, Kaisa Reetta, nyt en voi lukea kirjoitustasi vaikka niin mieleni tekisi... Muutaman sanan silmäni tavoittivat, vaikka koetin pitää niitä kiinni kiinni kiinni... Tuntuu, että tämä on sellainen kirja, jonka tahdon kohdata mahdollisimman puhtaana... Odottelen tätä kirjastosta, luen ja kirjoitan ja palaan <3

    Ihania helmihetkiä sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, minä odotan innolla sitä hetkeä että saan lukea ajatuksiasi Stonerista! <3
      Ja aivan totta, kirjat täytyy kohdata mahdollisimman avoimin mielin, itsekin koetan välttää etukäteishehkutuksia parhaan taitoni mukaan...

      Kiitos, helmikuu on näyttänyt viime aikoina kauneuttaan! <3

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  6. Stoner on hämmästyttävä kirja. Minäkin vaikutuin suiresti, mutta en edelleenkään osaa tarkalleen sanoa miksi. Varsinkin kirjan kuvaileminen kiinnostavasti on äärimmäisen vaikeaa, koska tavallaanhan Stonerin tarina on lähes tylsä. Mutta silti jokin - ehkä kirjan kieli? - tekee tästä todella, todella hienon. Mahtavaa, että kirja on viimeinkin noussut näkyville!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, Stoner On. Tämä on yksi parhaimmista koskaan lukemistani kirjoja. En malttaisi odottaa Williamsin uuden käännöksen tuloa, en millään...

      Minä en pitänyt tarinaa tylsänä. Löysin siitä hienoisia yhtymäkohtia lähipiiriini elämään, myös johonkin itse kokemaani/läheltä seuraamaani.

      Kirjan kieli on upeaa. Williams vain osaa.

      Oletko sinäkin lukenut Stonerin ja kirjoittanut siitä arvion? En löytänyt, mutta etsin uudelleen...

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  7. Eikö olekin hullua, miten Stoner vain vei mennessään? Mietin aluksi, että eihän tällaisen melankolisen miehen tarina, jossa ei varsinaisesti tapahdu mitään kummempaa, voi olla niin hyvä, mutta niin se vain oli, täydellinen oikeastaan!

    Minäkin mietin, että kuinka paljon Stonerissa on Williamsia itseään. Tarina vaikuttaa niin omakohtaiselta, niin hienosti Williams on tavoittanut Stonerin ajatukset ja tunteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, sanopa muuta. Joitakin asioita ei voi selittää. Stoneriakaan ei voi täysin selittää, siinä ehkä osasyy kirjan viehätykseen. Mutta kuten tuossa yllä Maijalle kerroin, löysin tarinasta hentoja säikeitä, jotka muistuttivat minua paristakin ihmisestä, jotka olen onnekseni saanut tuntea. Tuo seikka vahvisti tuntemuksiani lukukokemuksen aikana.

      Varmasti Stonerissa on paljon Williamsia itseään. Hänen oman äänensä kaiun kuuli - ainakin jotkin yliopistomaailmaan sijoittuvista ajatuksista lienevät hänen omiaan.

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  8. Kaisa Reetta, arvasin! Tähän kirjaan ei voi olla suorastaan rakastumatta. Kirjoitit kuten tavallista upeasti kirjan henkeen ja koin mielihyvää, että toit esiin enemmän Stonerin lähtökohtia kuin minä, jonka teksti vain paisui ja paisui ja lopulta jostain oli leikattava pois. Stoer tosiaankin tavallaan siirsi maatyöläisen sitkeytensä yliopistotyöhönsä.

    Teoksen hidas ja hiljainen vaikuttavuus kantaa suurta voimaa sisältäen myös vaatimattomuutta valon silti hetkeäkään himmentymättä.

    Mitä tulee Edithiin, niin hänhän oli varmaan saanut saman kasvatuksen kuin hänen sosiaaliluokkansa brittinaiset aikanaan: Aviomiehelle tulee alistua, mutta siitä ei saa nauttia. Kestämään auttaa kun mietti samalla kuningashuonetta! Englannista on mennyt paljon siirtolaisia Yhdysvaltoihin, etenkin New Englandiin ja toisaalta Yhdysvallat on aina ollut kaksinaismoralismin maa puritaaneineen ja etenkin etelävaltioiden asenteineen, joissa naisen piti olla kuin Edith, puhdas, viaton, ei sekusaalinen, mutta miesten tuli mieluusti hankkia kokemuksia ennen avioliittoa muualta. Se, että Edithin luonne sitten muuttui miksi se muuttui, voi johtua ihan tuosta kaiheasta ja turhauttavasta kasvatuksesta, johon tuon ajan naiset ympättiin. Näin ei toki käynyt kaikille ja voihan Edith olla vaikka persoonallisuushäiriöinen tms. Kun luin McEwanin Rannalla, en tajunnut 'miksi', mutta eräs lukijani tajusi. Se vastaus löytyy sieltä kommenteista.

    Onneksi Stoner löysi edes hetkeksi vertaisensa ja sai vähän onnea! Stonerin persoona oli rakennettu niin, että hänestä ei voi olla pitämättä.

    Ihanaa, että pidit Stonerista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, olisiiko tässä vuoden kirja? Mietin kovasti, millainen kirja tällaisen lukukokemuksen voisi enää ylittää...

      Stonerin taustalta kumpuavan hiljaisen viisauden ja yliopistomaailman välinen jännite oli minun mielestäni yksi tämän romaanin kantavista voimista. Siksi kiinnitin siihen tekstissäni huomiota. Juttua tuli aika paljon minullakin, jouduin stilisoimaan siitä ison osan pois. Minä poistelin erityisesti Stonerin yksityiselämään liittyviä juttuja.

      Edith... Oi, Williams kuvaa niiin hämmästyttävän tarkasti henkilöä, joka ei ole sinut kaikkien prsoonansa tasojen kanssa. Tuntuu, että Edithin seksuaalinen identiteetti ei ollut päässyt lainkaan kehittymään. Huomasitko, kuinka Edith muuttui isänsä kuoleman jälkeen? Kun Edith matkusti kotiin isänsä hautajaisiin, hän rikkoi ensitöikseen melkein kaikki löytämänsä, lapsuuteen liittyvät tavarat (en muista nyt tarkkaan, millä perusteella hän tavarat erotteli, jokin erityispiirre siinä oli). Ja hyvin pian tämän jälkeen hän ryhtyi sotimaan avoimesti Stoneria vastaan. Ennen isänsä kuolemaa hän vain vetäytyi, oli passiivisagressiivinen, nyt hän aloitti avoimen taiston, jossa välikädeksi joutui heidän tyttärensä.. Williams käsittelee Edithiä psykologisesti erittäin tarkasti, mutta ei ryhdy selittelemään, tämä kirjan ratkaisu toimi minusta hienosti.

      Stoner on niitä kirjoja, joissa eri näkökulmia ja pohdittavaa riittää.. Uskon, että palaan teokseen uudestaan ja uudestaan...

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
    2. Kaisa reetta, muistini hapertuu, mitä enemmän luen, mutta onneksi Waltari on luvannut, että lukeminen kasvattaa järkeä;) Olin tyystin uonhtanut tuon esineiden särkemisen: Mihin se voisi viitata? Nyt kylmät väreet kulkevat pitkin ihoani: Toistuuko Rannalla sokeuteni...Toisaalt voihan hän olla ollut vain isänsä nujertama tai sitten joutunut kuulemaan 'alistumista' tms. Nykyään tulee ensin tietty mieleen tuo pahin eli pedofilia. Jos näin olisi ollut, Williams ei ole halunnut sitä mainita: Kirjaahan monet kuitenkin pitävät hyvin omakohtaisena, melkein kuin hänen omaelämäkertanaan.

      Minusta Stonerin alistuminen siinä vaiheessa kun hän muutti sohvaltakin pois siihen johonkin välikköön oli rankkaa. Toisaalta hänessä oli sitkeyttä ja ehkä hän tajusi, mitään selittämättä, että Edith oli onneton vaikkakin toimi väärin.

      Olisihan se kiintoisaa saada tästä joku piiiitkä jälkikirjoitus, ovi, joka avaisi salaisuudet tai sitten kukin voi vain tahoillaan miettiä henkilöiden, etenkin Edithin, vaikuttimia.

      Olihan sitten vielä erittäin kiinnostava henkilö se Stoneria vihaava proffa.

      Jos joskus ehtdit/kiinnostut, lueppa Philip Rothin Ihmisen tahra. Mitä tapahtuu yliopsiton professorilkle, kun hän sanoo yhden ainaan väärän sanan: 'spoke'. Roth on myös yksi, joka olisi Nobelin ansainnut. McEwan vielä ehtii.

      Ole hyvä <3

      Poista
    3. Leena, minun täytyi etsiä tuo kohta, näin se kuuluu:

      *Toinen kasa koostui isän antamista tavaroista ja niistä, joihin isällä oli ollut välitön tai välillinen yhteys. Sitten Edith keskitti kaiken huomionsa tuohon pinoon. Hän otti siitä järjestelmällisesti, ilmeettömästi, vihaamatta tai iloitsematta esineen kerrallaan ja särki sen...'

      Edith käyttäytyy hautajaisissa tunteettomasti: 'Hän painoi ilmeettömät kasvonsa käsiin ja nosti katseensa vasta kun joku sipaisi hänen olkapäätään.'
      'Hautajaisten jälkeen hän vietti monta päivää huoneessaan, jossa oli asunut lapsena ja nuorena. --- Vieraat uskoivat hänen eristäytyneen suremaan. "He olivat hyvin läheiset", Edithin äiti sanoi arvoituksellisesti. "Paljon läheisemmät kuin miltä näytti." '

      Näyttäisi vahvasti siltä, että Edith on kohdannut lapsuudessaan jotakin hyvin pahaa. Olsiko kyseessä ollut insesti? Se selittäisi Edithin käytöksen, mietin kirjaa lukiessani. Edith on siis uhri -siinä missä Stonerkin.
      Kun tajuaa Edithin ahdistuksen syyn, tarina muuttaa jälleen kerran muotoaan, siitä tulee entistä sydämeenkäyvempi.

      Kiitos Leena kommentistasi :)

      Poista
    4. Sain juuri luettua Stonerin loppuun. Mielestäni ko kohtaus viittaa hyväksikäyttöön jollain tasolla. Lisäksi Edithin vanhemmat kumman helposti hyväksyvät avioliiton oman yhteiskuntaluokan alapuolelta. Käsittämättömän hieno kirja, Augustus oli minulle paljon vaikeampi. Hyvää pääsiäistä.

      Poista
    5. Flora Fauna, sen käsityksen sain minäkin tuosta kohtauksesta.

      Olen juuri tällä hetkellä kirjoittamassa Augustuksesta. Hyvin erilainen kirjahan se on kuin Stoner, mutta Williamsin tekstiä on aina yhtä nautinnollista lukea.
      Augustus avautuu paremmin, jos historia on hallussa. Itse kertasin ihan pikaisesti päähenkilön vaiheet ensin Wikipediasta(:)) minkä jälkeen tartuin vielä hyllystä löytyneeseen tietoteokseen. Perustiedoilla pärjää.

      Kiitos kommentistasi <3 Hyvää kevään jatkoa sinulle! :)

      Poista
  9. Kirjaanpa tämänkin lukulistalle.

    Mukavaa alkanutta viikkoa, Kaisa Reetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirpa, suosittelen tätä kirjaa täydestä sydämestäni! <3

      Kiitos samoin sinulle! <3

      Poista
  10. Houkutteleva, koukuttava ja kaikenkaikkiaan nautittava esittely kirjasta, josta en ole kuullutkaan. Meni kirjaston varaukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virpi, tämä oli koskettavinta, mitä olen lukenut aikoihin...Suosittelen! Kirja kannattaakin varata hyvissä ajoin, uskon, että jonot tulevat olemaan pitkät.

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  11. Oi, tämä pitää kyllä lukea, kuulostaa hienolta kirjalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, tämä kija on todellinen timantti! <3 Aah, en kykene sanoin selittämään tunnetta, joka minut valtasi kun oli lukenut Stonerin viimeisen sivun, kun kirja päättyi...

      Niin että kyllä, kyllä sinun täytyy lukea tämä! <3

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  12. Kaisa Reetta. Tämä teos on jotenkin sellainen, että se tekee hengityksestä painavaa. Minusta tuntuu nyt koko ajan tätä ajatellessani ja tästä lukiessani, että minulla on rinnassani valtava paino. Mutta se paino on hyvä paino, sellainen että on täyttynyt jollakin suurella.

    Tämä sinun kirjoituksesi on niin hieno, se kantaa tämän tarinan täyttä syvyyttä. Tämä on teos, joka jättää jälkeensä merkillisen tunteiden tiivistymän, sellaisen että on samaan aikaan sekä surullinen että onnellinen. Ja niin, Williamsin kyky piirtää vähäeleiseen kerrontaansa koko ihmisyys on aivan huikeaa. Miten hienosti sanotkaan: Williamsin kielen "kaiku on hienostelematon, yhtä uljas kuin vuosikymmeniä maatyötä tehneen ihmisen kosketus"

    Kirjoitin jo Ompulle, että on niin ihanaa, kun oma lukukokemus saa rinnalleen toisen, jonka kanssa keskustella. Saman sanon sinulle. Kiitos tästä <3

    VastaaPoista
  13. Olen tällä hetkellä jotenkin sydän syrjällään tästä romaanista. Upea tarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, Stoner sai sydämen syrjälleen täälläkin!

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!