3.9.2015

Katja Kettu: Yöperhonen


Yksi taitaa olla varma: kirjailija Katja Kettu nauttii karuilla selkosilla kulkemisesta: 2011 ilmestyneessä romaanissaan Kätilö Kettu vie lukijansa Lapin sodan kynnykselle, suomalaisnaisen ja natsiupseerin rakkaustarinaan ja vastikään ilmestyneessä Yöperhosessa hypätään kauas Neuvostoliittoon, vankileirien saaristoon kuuluneeseen Vorkutaan ja nyky-Venäjän Marinmaalle, kolhoosiuskon, uhrilehtojen ja Keremet Valosilmän maahan. Yöperhonen on tarina vallasta ja  rakkaudesta, petoksesta ja syyllisyydestä, se on tarina Motyljokista, perhosesta, joka kantaa siivillään niin keveää ja samalla kertaa maailman arvokkainta taakkaa, rakkaittemme sieluja...

  Tarina alkaa vuodesta 1937 läheltä Suomen ja Neuvostoliiton rajaa. Valkokenraali Malisen tulisieluinen Irga-tytär on loikkaamassa rajan taa ihananjulman  agitaattori Suenhampaan houkuttamana,  valkoisen jumalan kiiltäväsilmäinen, saaliinhimosta kiljuva jahtiväki kannoillaan.
En käänny. Paaru nousee sieraimista, karvasuksi kiiltää, suussa maistuu metalli. Rintaa vasten tuntuu lämpönä Suenhampaan porokolttien mukana lähettämä neliönmuotoinen kortti, jossa lukee: »Mylaja Irgutska! Prihodite tänne parempaa maailmaa luomaan! Hommaan passin ja viiserin.» Ajattelen musteen koukeroita ja kovaluisia käsiä, jotka ovat ne kirjoittaneet. Kohta olen niiden soukkeiden sormien pideltävänä.
  Irgan pakomatka saa pahimman mahdollisen käänteen: hänet otetaan rajan tuolla puolen kiinni ja passitetaan Vorkutan vankileirille. Viikkokausia kestävä jalkapatikkamatka Siperiaan on viedä Irgan ja hänen syntymättömän lapsensa hengen. Marinmaalainen Elna, rohkea ja kopsakka nainen, ottaa mykän tytön siipiensä suojaan, toimii tämän tulkkina, pakottaa tytön syömään ja jatkamaan taivallusta. Tämä matka takoo Irgan ja Elnan erottamattomiksi, sielunsisariksi myötä- ja vastamäessä.

 Vorkuta on helvetti, jossa elämä on taistelua hengissä pysymisestä - ja vallasta. Katja Kettu kuvaa vankileirin arkea tavalla, josta huokuu näkemys ja tieto. Olen Katja Ketun lukijana untuvikko, mutta sen tiedän, että hänen teostensa historialliset kehykset ja niiden oikeellisuus ja tarkkuus ovat läpäisseet historiantutkijoiden tarkan syynin. Se, että kirjailija paneutuu aiheeseensa ja tarinansa taustoihin näin perusteellisesti, on yksinkertaisesti ihanaa.

  Vankileiri on yhteiskunta pienoiskoossa, eristetty ja unohdettu maailma kaukana kaikesta, niin kaukana Moskovastakin, että paikka on taidettu sielläkin jo unohtaa. Irga oppii tasapainoilemaan leirin hierarkisten kastien välillä, hän luovii, hän taktikoi, oppii selviytymään, oppii rakastamaan niitä pieniä hetkiä jotka tuovat elämään sekunnin helpotuksen ja unohduksen. Inhimillisyys on täällä heikkous, mutta sitä ei voi olla kaipaamatta: on suorastaan ihmeellistä, kuinka korkein liekein  rakkaudennälkä, kosketuksen ja katseennälkä roihuavat Vorkutassa. Rakkaus ottaa täällä kaikein eläimellisimmän muotonsa, intohimo syttyy ja palaa loppuun sekunneissa. Noihin hetkiin he kaikki  kuitenkin tarttuvat, sillä jokainen päivä voi olla viimeinen. Seksi on hki läheisyyttä ja unohdusta, mutta ennen muuta se on vallan välikappale ja kauppatavaraa, groteskia, tunteetonta, hengenvaarallista. Raiskaukset ovat arkipäivää, miesten ajankulua, viihdykettä, josta ei rangaistuksia jaeta.
Kolmesataakuusikymmentäviisi päivää talvea, muu onkin täyttä hellettä. Devotškat, kuulkaa. Täällä pitää olla sapekas, ärhäkkä selviytyäkseen. Ei täällä auta hiiruna vikistellä. Tämä on erilainen maailma, valtava konspiratsija, täällä vallitsevat taigan lait ja rangaistuksia jakaa körmyinen karhu. Bolševismi, pyh! Musikkamuoto oikeasta, eurooppalaisesta kommunismista.Olga painautui vasten lavitsaa ja katsahti meihin laajentunein pupillein.– Kuunnelkaa, universumin hurtat huutavat.
  Sitten saapuu Aleksei, varpunen. Elnan lapsuudenystävästä tulee Irgan rakastettu ja se mies, joka rikkoo sisarten sielunkemiat. Irga haluaa varpusensa ja alkaa haaveilla vapaudesta. Stalin on kuollut ja Irga punoo lintusensa kanssa juonen, joka on mullistava heidän elämänsä. Kestääkö ystävyys, kaunis sinipiikasisaruus, jonka vannottiin voittavan kaikki maailman voimat? Mitä saa aikaan syyllisyys, joka tulee seuraamaan yhtä heistä läpi vuosien...

  Tarina kuljettaa meitä nykyaikaan: Ollaan Marinmaalla, pienessä Lavran kylässä, jonne suomalainen Verna on matkustanut etsimään isäänsä, joka on sekavassa kirjeessään kertonut löytäneensä täältä todisteet oman äitinsä julmasta kohtalosta. Verna törmää Lavraan kuin rinnakkaistodellisuuteen. Marinmaalla on alkukesä, maailma on täynnä tuomen ja syreenin tuoksua, huumausta ja yhtäkkiä syttyvää intohimoa, aseita ja epäilyksiä: Keremet tuntuu kulkevan jälleen maan päällä. Marinmaan aika tuntuu pysähtyneen viime vuosisadan puoliväliin, muinaiset uskomukset limittyvät muistoihin Neuvostoliiton valtakaudesta, kolhoosien onnesta ja vanhoista hyvistä ajoista. Mitä salattavaa näillä ihmisillä on, Verna miettii aina kun hämmennykseltään ja huumaltaan kykenee...
Entä mitä salattavaa on Marinmaan taivaalle pörräävällä salaperäisellä 'Vovalla', joka voi mahtikäskyllään sytyttää Lavran kylän palamaan kuin pyroteknisen näytöksen?

  Yöperhonen upposi minuun kuin loitsu. Rakastuin Katja Ketun kieleen, joka on pohjoista, vahvaa ja taatusti tunnistettavaa. Kun tällaiseen kieleen yhdistetään vielä karhunmahlan vahvuinen tarina, on lukeminen sulaa simaa. Kettu vie lukijansa Venäjän sydänjuuriin ja leikittelee ajatuksilla, jotka saavat mielen pyörähtämään ympäri: näillä selkosilla totuus voi olla mitä hyvänsä -  Venäjällä se voi olla tätäkin tarua ihmeellisempi.

Muissa blogeissa: Annelin lukuvinkit,  Kirjakirppu,  Leena Lumi, Lukuisa ja Tuijata.
Kulttuuripohdintoja.


Katja Kettu: Yöperhonen
WSOY, 2015
E-kirja

20 kommenttia:

  1. Hieno arvio, Kaisa Reetta! Pakkohan tähän on tarttua, vaikka valmiiksi kylmää sekä kirjan miljöö että teemat. Ketun kielenkäyttö on sen verran väkevää, että se vie mennessään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, totta puhut, tähän on tartuttava :)

      Tämä oli ensimmäinen Ketulta lukemani teos, Kätilö on sitten se seuraava... Hänen kielensä on hienoa, niin riemukkaan erilaistta, että jo se yksin tuo väriä syksyn kotimaiseen kirjamaailmaan.

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  2. <3 ! Olen lukemassa tätä kirjaa. Kätilö ei ollut minua varten, vaikka sen hienoksi huomasinkin. Uuvuin sen kielellisen runsauden alle. Mutta Yöperhosta rakastan. Rakastan romaanin runollisuutta ja rankkuutta, folkloreaineksia ja historiaa, sitä miten Kettu pääsee jotenkin ihon alle. Luulen, että tässä on minulle vuoden paras kotimainen romaani. Tosin lukeminen on vielä kesken. Odotan jo iltaa, että pääsen jatkamaan.

    T. Lumiompun Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, Kätilö on minulla seuraavana vuorossa, kuten tuossa jo Elinalle kerroin. Houkuttaisi ottaa se äänikirjana, Ketun kieli olisi varmasti aika kokemus myös kuunneltuna.

      Yöperhonen on rankka ja ihana, taatusti yksi tämän vuoden kotimaisista helmistä...

      Toivottelen sinulle ihanaa lukuiltaa ja kiitän kommentistasi :) <3

      Poista
  3. Sanoisin samaa kuin aiemmin Leena Lumille. Voi hyvin olla, että nautin tekstisti lukemisesta enemmän kuin itse teoksesta. Olen päättänyt, että luen tämän, jos tulee vastaan, mutta en ryhdy mihinkään toimiin tämän saamiseksi käsiini. Tekstisi on todella hieno. On kuitenkin asioita, jotka saavat minut epäröimään Yöperhosen lukemista. Ennen kuin niiden suhteen olen selvittänyt pääni, on varmaan parasta, että en tähän teokseen tartu. Mutta kuten sanottu, erinomaisen komea kirjoitus sinulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, ei voi tietää, ennen kuin luet teoksen :)

      Tästä kirjasta on juu ollut puhetta tuolla toisaalla. Itse olen hyvin onnellinen siitä, että otin kirjasta itse selkoa, sillä se kuuluu tämän syksyn parhaimpiin lukukokemuksiini. Onneksi kirjat eivät karkaa minnekään, joten voit lukea kirjan sitten kun hyvältä tuntuu <3

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  4. Minäkin olen hieman ristiriitaisissa tunnelmissa. Kirjoitat Yöperhosesta todella hienosti ja houkuttelevasti. Se sai minut kallistumaan nyt lukemisen puolelle, vaikka jonkin toisen kirjoituksen perusteella ajattelin etten välttämättä siihen tartu... Saapa nähdä miten käy. Voi olla että lukematta jättäminen alkaa harmittaa ja tämä on piankin yöpäydälläni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa V, suosittelen sinua ainakin tutustumaan kirjaan! Katja Ketun tyyli jakaa mielipiteitä ja se on mielestäni kirjalisuudessa aina hyvä merkki. Itse tartun mieluusti kirjoihin, jotka ovat saaneet lukijoilta ristiriitaisen vastaanoton.

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  5. Kaisa Reetta, upea, upea teksti, jossa kirjoituksesi alkaa finaalissa soida yläviivastolla: " Yöperhonen upposi minuun kuin loitsu. Rakastuin Katja Ketun kieleen, joka on pohjoista, vahvaa ja taatusti tunnistettavaa. Kun tällaiseen kieleen yhdistetään vielä karhunmahlan vahvuinen tarina, on lukeminen sulaa simaa. Kettu vie lukijansa Venäjän sydänjuuriin ja leikittelee ajatuksilla, jotka saavat mielen pyörähtämään ympäri: näillä selkosilla totuus voi olla mitä hyvänsä - Venäjällä se voi olla tätäkin tarua ihmeellisempi."

    Täysin samaa mieltä eli voimme olla ylpeitä, että meillä on näin omaääninen, kotimainen naiskirjailija!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, nämä juttujen crescendot tulevat joidenkin kirjojen kohdalla luonnostaan, kun innostus saa vallan...

      Totta, Leena! Kettu on yksi suurista lahjakkuuksistamme...

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
    2. Oi, sinäkin koet, että joku kirja kuin alkaa soittaa sinua ja sitten virtaa tekstiin, minulla on sama juttu.

      Mieti: Kettu, Pelo...ja Harno, Päivinen. Missä on nyt Maija Muinonen, jonka Mustat paperit teki minuun niin valtavan vaikutuksen...

      Ole hyvä <3

      Poista
    3. Leena, Harnoa luen vielä tänä syksynä!

      Tiedätkö, onko Pelo kirjoittamassa uutta? Hän taitaa olla niitä, jotka työstävät helmiään vuosia...

      <<3

      Poista
  6. Ehdottomasti tämän vuoden parhaimpia kotimaisia. Niin osuvasti sanottu, upposi nimittäin minuunkin kuin loitsuun ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, kyllä tämä taitaa yksi tämän syksyn vaikuttavimmista olla! <3

      Kiitos kommentiistasi :)

      Poista
  7. Hmm... Minä olen toistaiseksi vähän niin kuin kierrellyt näitä Ketun teoksia, vaikka kovasti hänen kieltään ja kerrontaansa kehutaan. Jokin jarruttaa, enkä taida edelleenkään pitää kiirettä - kirjat ansaitsevat oikean hetken. Mutta onneksi kanssabloggaajat pitävät perillä niistäkin teoksista, joiden äärelle ei välttämättä lähemmin päädy :) Saa nähdä, tuleeko tähän tartuttua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kirjat ovat siitä ihania, että ne jaksavat odottaa lukijaansa! <3

      Kitoos kommentistasi :) <3

      Poista
  8. Olen aivan fiiliksissä tästä kirjasta - ja sinun hienosta kirjoituksestasi myös. :) Pakko sanoa, että pidin enemmän Yöperhosesta kuin Kätilöstä, vaikkei viimeksi mainittukaan huono ole. Tämä vei kuitenkin mukanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, Yöperhonen vei minunkin syömmein! Kirja kuuluu ehdottomasti tämän vuoden kovimpaan kotimaiseen kärkeen, niiden kirjojen joukosta tietenkin, joihin olen päässyt tutustumaan...

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  9. Olihan hieno huomata, että Katja Kettu osaa todellakin kuvauksellisen tarinoinnin taian. Suosittelen kirjaa :)

    VastaaPoista
  10. Täällä toinen noviisi. Jostainhan jokainen aloittaa. Minä aloitin Yöperhosesta. Yllätyinkin kirjasta aika paljon. Etenkin kieli ihastutti minua, en tiedä, mistä olin saanut päähäni, että se on yhtä murretta. Pohjoisuuden sanasto oli läsnä.

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi!