21.5.2016

Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa

Leena Parkkisen käsittelee vastikään ilmestyneessä romaanissaan kaunokirjallisuudessa juuri nyt kovin pinnalla olevia seksuaaliseen identiteettiin ja toiseuden kokemuksiin liittyviä teemoja. Hän lähestyy aihetta raikkaasti, ihan omanlaisellaan tyylillä: teos on viehättävä sekoitus lukuromaania, agenttitarinaa, chick litiä ja  vanhan ajan keittokirjaa - yllättävät ainesosat solmiutuvat taitavan kirjailijan käsissä vahvaksi kokonaisuudeksi.

  Romaani sijoittuu vuoden 1956 kesäiseen Helsinkiin, mutta  pääsemme piipahtamaan myös sodanjälkeisessä Pariisissa, Tukholmassa - ja minulle kovin tutun Turun Kupittaan seutuvilla. Tarinan päähenkilö on 27-vuotias Saara, joka muuttaa pääkaupunkiin yhdessä miehensä Juhanin ja pienen poikansa Laurin kanssa. Taakse jäävät konnservatiivinen lapsuudenkoti länsisuomalaisessa pikkukauppalassa ja Juhanin salatut väärinkäytökset, mutta myös Saaran oma hiljaiseksi vaiettu ja perin häpeällinen menneisyys. Taustalla kummittelevat kipeät muistot Liisasta, keskeytyneet opinnot yliopistossa, menetetty nuoruus ja haaveet, joita hän  - kaiken kokemansa tuskan jälkeen - yrittää vääntää ympäristön odotusten mukaisiksi. Saara on päättänyt, että Helsingissä hänestä tulee normaali, miehelleen ja perheelleen täydestä sydämestään omistautunut, pullantuoksuinen kotirouva. Hyvistä aikeista huolimatta Saaran ahdistus vain kasvaa.

  Mutta sitten Saara tapaa yläkerrassa asuvan Elisabethin. Keski-ikää lähestyvä Lis on ujon ja itsestään kovin epävarman Saaran vastakohta: itsevarma, muodikas, elämänjanoinen, itsenäinen nainen, joka tuntuu uivan Helsingin boheemi- ja kulttuuripiireissä kuin kala vedessä. Kaiken lisäksi tämä täydelliseltä vaikuttava nainen rakastaa ruuanlaittoa.  Hänen ansiostaan romaanissa herkutellaankin tämän tästä - hummereilla, täytetyillä viiriäisenmunilla, tartarpihveillä ja prinsessaleivoksilla.  Taustalla  häilyy sodanjälkeinen, pohjaton nälkä ja puute, se jonka he alitajuisesti jo tietävät jäävän ikuisiksi ajoiksi vaille täyttymystään. Ruuasta nautitaan nyt niin suurella himolla ja hurmoksella, että se tuntuu 50-luvun näkökulmastakin katsoen miltei säädyttömältä. Ja tottahan ruoka toimii Saaran ja Elisabethin kohdalla porttina myös toisenlaisiin aistinautintoihin.

   Elisabethin seurassa - ja sylissä - maailma avautuu Saaralle uutena, aistivoimaisena ja mahdollisena. Samalla hänet - kuin vahingossa - vedetään mukaan kansainvälisen politiikan kuohuviin kulisseihin. Mielikuvitukselliset tapahtumat vyöryvät, mutta Parkkinen pitää langat käsissään ja punoo ne uskottavasti osaksi kokonaisuutta.

Romaani vilisee toistensa sisään kätkeytyviä salaisuuksia, kerroksia, jotka avautuvat lukijalle hiljalleen, laskos laskokselta. Jopa Elisabeth, hän johon Saara tahtoo luottaa kuin öisellä merellä tuikkivaan majakkaan, peittyy varjoihin ja paljastaa itsensä ainoastaan nuoruutensa Pariisiin lähettämissään intiimeissä kirjeissä, viesteissä, joissa soi suru ja kaipaus saavuttamattomaan.

 Leena Parkkinen kertoo painavista asioista viehättävän keveästi. Pidin romaanin teemojen ja kerrontatyylin välisestä hienovaraisesta  kombosta. Pidin myös tarinan tarkasta ja elävästä ajankuvasta. Tätä kirjaa oli ilo lukea.

Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle.

Muualla blogeissa  Kulttuuri kukoistaaLumiomenaP.S.:Rakastan kirjoja, Suomi lukee - Krista, Tuijata. Kulttuuripohdintoja.

Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa 
Teos 2016

17 kommenttia:

  1. Tätä oli tosiaan ilo lukea. Parkkinen on taitava, hänen lauseensa on kevyt vaivattomalla tavalla, ajankuva taidokasta.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kesällä aion tarttua Sinun jälkeesi Maxiin. Säädyllinen ainesosa oli eka Parkkiselta lukemani. Ihastuin hänen kynänjälkeensä!

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  2. Totta, tämä oli kyllä ilo lukea, oikeaa lukemisen riemua. Tämä oli ensimmäinen Parkkiseni, ja mitä olen seurannut kommentteja, niin Sinun jälkeesi Max on pakko lukea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista, kuten myös... Ja Gältbystä länteen napsahti lukulistalle sekin.
      Ihanaa että meilläon suomessa näin taitavia kertojia...

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  3. Huh, tämä kirja on minun lukupinossa, mutta laatusanat lukuromaani, agenttitarina, chick lit ja vanhan ajan keittokirja arveluttavat nyt minua. Luin juuri Hislopin ja olen nyt enemmän vahvan tekstin tarpeessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, älä säikähdä, kokonaisuus on upea!En ole lukenut Hisloppia - tuskin koskaan luenkaan - Sen verran olen kuitenkin selvillä Hislopin tyylistä, että minulle ei tulisi mieleenkään verrata näiden kahden kirjailijan teoksia toisiinsa, joten - ei pelkoa. Luvassa vahva lukukokemus.

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  4. Komppaan lukemisen iloa tämän kirjan kohdalla! Keittokirjaosuutta ei ainakaan tarvitse säikähtää (kuten itse vähän tein, mutta turhaan). Chick lit ei mulle tullut tästä mieleen, laaturomaani enemmänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, häivähdyksiä, häivähdyksiä enemmänkin noista kaikista. Olisi ehkä pitänyt lisätä tuo sana tekstiinkin.

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  5. Sanot Parkkisen kirjoittavan "viehättävän keveästi" - hmmm. mitäköhän tarkoitat? Minulle se keveys oli painavaa lajia, pinnalta kyllä viettelevän keveän tuntuista, mutta kun sen pohjaan katsoo. Miten tahansa, yltäkylläisen hieno romaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS. Yritin poistaa nuo omat kommenttini, jotka jostain syystä tuli moneen kertaan. Sisälsivät ihan saman tekstin kuin tuossa edellä.

      Poista
    2. Omppu, kuten tuossa ihan ensimmäisessä kappaleessa mainitsen, kirjan erilaiset 'ainesosat' muodostavat yhdessä vahvan kokonaisuuden.

      Parkkisella on taito kirjoittaa vakavista asioista 'viehättävän kepeästi' niin, että ainakin minä aistin tekstistä tietynlaista tyttökirjahenkeäkin. Ja kun puhun keveydestä, viittaan siihen, *miten* Parkkinen jonkin asian kertoo, en siihen, *mitä* hän kertoo. 'Keveys' ei ole siis minulle kirosana vaan täysin mahdollinen ja vakavasti otettava ilmaisukeino.

      Kielen tuhannet erilaiset sävyt antavat minun mielestäni mahdollisuuden kirjoittaa hyvinkin painavista asioista jopa 'viehättävän keveällä' otteella niin, että tekstin syvin sanoma on yhä luettavissa. Itse asiassa ämänkaltainen kontrasti voi jopa syventää tekstin vaikuttavuutta.

      Muistaakseni olemme keskustelleet tästä samasta aiheesta ennenkin: mistä puhumme, kun puhumme kerronnan keveydestä tai painavuudesta. '

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
    3. Sorry. En jatkossa enää esitä kysymyksiä, jos jään jotakin kirjoittamaasi miettimään. :) Mukavaa viikkkoa. :)

      Poista
    4. Omppu, miksi miksi! Nämä kysymyksethän on tärkeitä... Oliko tuossa vastauksessani jotakin sellaista, joka pahoitti mielesi. Kysymyksesi oli hyvä ja tärkeä ja sai minut perustelemaan näkökantani paremmin, niin kuin sun kysymykset aina! Lisää vaan, Omppu! <3

      Poista
  6. Minusta tässä oli hyvällä tavalla painavia aiheita, huumoria ja kepeyttä. Vaikka kirjaa en kevyenä pidäkään. Ja todellakin - ilo lukea, luin tätä aamukolmeen kun en malttanut jättää kesken! Huh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, tätä kirjaa jäi pikkuisen ikäväkin. Huikea teos, jossa aisti makeaa ja suolaista, painavaa keveyttä...

      Kiitos kommentistasi <3


      Poista
  7. Tämä teows meni kuumaan ryhmään suoriltaan! Mahtava yllätys kuin puskista: Maailmanluokan kirjallsiuutta Suomesta!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, tämä oli minun ensimmäinen 'Parkkiseni'.

      Hieno lukukokemus tämä kirja eittämättä oli. Arvaa kuka tarttuu tänä kesänä Maxiin? :)

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!