Sinikka Vuola: Replika

Kirjailijat jotka uskaltavat kokeilla ja heittäytyä rohkeasti uuteen, ovat mielestäni erityisen kiinnostavia ja ilahduttavia tapauksia. Tähän kategoriaan kuuluu ehdottomasti myös tämän syksyn 'löytöni', kokeellista runoutta ja proosaa kirjoittava Sinikka Vuola. Kaiken muun kirjoittamisensa ohella Vuola osallistui vuonna 2012 alkaneeseen Mahdollisen kirjallisuuden seuran kollektiiviromaaniprojektiin Ihmiskokeita. Itse en ole vielä tuon jättimäisen hankkeen tuloksiin tutustunut, vaikka olenkin seurannut juttua perin kiinnostuneena. Myönnän että otin  Replikan lukuuni juuri siksi, että Vuola oli osallistunut Ihmiskokeita -projektiin: halusin altistaa itseni jollekin tavanomaisesta poikkeavalle. Kustantajan maininta teoksen surrealistisuudesta toimi lisäyllykkeenä tarttua kirjaan.

  Vuolan ote kirjoittamiseen on ihanan kunnianhimoinen, sanan parhaimmassa merkityksessä. Hän ei perusta ilmaisuaan ennakoitavaan, vaan etsii sille kaiken aikaa uusia, ennen kulkemattomia reittejä. Kerronta on unenomaista, tarkkaan hiottua ja merkityksillä lastattua. Lukijakään ei pääse helpolla; tarinan seuraaminen vaatii jatkuvaa hereilläoloa, mikä kolahtaa ainakin omaan lukumakuuni.

  Replika on nuoren pojan kasvutarina. Päähenkilö pysyy nimeämättömänä, samoin tapahtumapaikat, omissa mielikuvissani sijoitin kertomuksen jonnekin päin Etelä-Amerikkaa. Tarinan alussa poika elää pienessä maalaiskylässä äitinsä ja dementoituneen, omia lapsuutensa traumoja uudelleen elävän mummonsa kanssa, ympärillään kaikenkarvainen, mutta yhtä kaikki turvallinen kyläyhteisö. Pojan elämä rajautuu laaksoon ja taustalla häämöttävään paholaisvuoristoon, ja jossakin toisessa ulottuvuudessa lipuu pääkaupunki, niin suuri ja kaukainen, ettei se sovi pojan ajatuksiin - ei vielä.
Oliivipuut ja korkeat salavat. Tähkälaventelit. Mäkimeiramit. Peltojen maissin ja vehnän. Ruutuperhosten lepatuksen kohti hitaasti vajoavaa aurinkoa. Ja iltapäivien taittuvassa valossa espanjanneidot, niiden uhkeat valkoiset kukat. Mehiläisten kajoamat kukinnot. Hehkuvasilmäiset lepakot saalistamassa iltahämärässä rakennusten ja niittyjen yllä. -- Auringon kuumentamat hiekkakivet paljaan jalan alla. Länsituulen kosteus. Kesän kuolema tuulessa kauan ennen päivien taittumista syksyksi. Rajujen syyssateiden vaahdottamat pellot. Kaukana valtameri, lapsuuden silmillä päättymätön rantaviiva, ei yksi meri vaan monta yhdessä. Mutta ennen kaikkea varjo ja valo: niiden ikiaikainen leikki, maailman vanhin kilpailu. Miten ne olivat toistensa jano ja nälkä. Miten ne kuin kaksi runoilijaa rakastivat ja vihasivat toisiaan, aina, ikuisesti.
  Mutta kaikki muuttuu. Hetket, jotka lapsuusaikana merkitsivät universumeja, muuttuvat muistoiksi jo loppuneesta maailmasta, jota poika pian katsoo toisesta ulottuvuudesta, toisenlaisin silmin ja sydämin. Muutos repii vanhan minämme ja elämämme vereslihalle, ja niin käy myös tässä tarinassa. (Lukiessani havahduin pohtimaan muun muassa sitä, kuinka ihmeessä kukaan meistä selviää elämänsä ensimmäisestä viidestätoista vuodesta ehjin nahoin... Se muutos, jonka kouriin elämämme ensimmäisinä vuosina joudumme; sehän on aivan valtava!) Vuola onnistuu nappaamaan kertomukseensa jotakin olennaista ihmisen kasvuun ja kehitykseen kuuluvista, kokonaisia maailmoja romahduttavista ja niitä uudelleen luovista prosesseista.

  Tarinan melskeissä kohtaamme  maailman kauneimman eläimen Marilynin, puusepän ja hänen puisen poikansa, hautausmaalla sateenkaaren väreissä tanssivan riikinkukon sekä harmauteensa hukkuvan ritari Siniparran, jolle lankeaa luotaantyöntävän, mutta tarinan kannalta tärkeän pahiksen rooli  (Sinipartavertautui mielessäni vahvasti tuossa edellä mainittuun puuseppään, eli Pinokkion isään).
Lopulta löydämme tiemme pojan 15-vuotissyntymäpäiville, siirtymäriitin kaltaisiin bakkanaaleihin, jotka muistuttavat minua eräästä toisesta juhlasta eräässä toisessa tarinassa...

   Lukukokemuksena Replika poikkesi suuresti melkeinpä kaikista tänä vuonna lukemistani romaaneista. En voi kertoa ymmärtäneeni kaikkea, jäin moneenkin otteeseen pohtimaan surrealististen sivujuonteiden suhdetta itse päätarinaan. Tämä ei kuitenkaan lukukokemusta haitannut, pohtiminen ja asioiden pyöritteleminenhan on jo puoli ruokaa ja Vuolan tekstiä on joka tapauksessa ilo lukea, sillä se on jäntevää ja hiottua, kirkkaan sävelen lailla soivaa.


Sinikka Vuola: Replika
Tammi 2016

Kommentit

  1. Se, että kirja poikkeaa muusta luetusta noin hyvällä tavalla, kertoo paljon. Replika lie sellainen, joka jää mieleen erityisella tavalla: kirjana, joka haastaa lukijansa ja tuottaa samalla lukuiloa.

    En ole itse tätä vielä lukenut, mutta kuulostaa lukemisen arvoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, Replika oli ja on juuri tuollainen kirja... Hyvällä tavalla erilainen. Suosittelen että otat tämän lukuun, toivoisin teokselle lisää blogisavuja!

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
    2. 'Kirja joka haastaa lukijansa' ei nyt ole ensimmäisenä mielessäni, kun on muutenkin vaikea saada otetta bloggaamiseen.

      Minä toivoisin niin blogisavuja Pyhälle pedolle...Näin paljon olen halunnut jakaa viimeksi, kun olin lukenut Jänis jolla on meripihkanväriset silmät.

      <3

      Poista
    3. Leena, täytyy tutustua tuohon Pyhään petoon. Luotin sinuun Jäniksessäkin, joten...<3 Sitä ennen kuitenkin Kirkkaus, jota suosittelit myös!

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Apua Katja, poistin kommenttisi epähuomiossa: hiiri temppuili ja osui väärään painikkeeseen. Suo anteeksi! En saanut enää pelastettua kommenttiasi kun menin sitten päivittämäänkin tämän sivun...

      Poista
  3. Minulla on tämä parhaillaan kesken ja allekirjoitan kyllä ehdottomasti myös, että jotain erilaista on nyt käsillä. Kirjailijan runoilijatausta näkyy tekstissä, en ole aikoihin lukenut näin merkityksillä kyllästettyä proosaa. Unenomaisuus ja myyttisyys tuo mieleen Leena Krohnin. Itse olen jostain syystä tulkinnut kertojan tytöksi, mutta nyt kun mietin niin en muista mitään tiettyä sukupuoleen tehtyä viittausta, johon tulkintani olisin perustanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. essielina, hienoa että luet tätä, toivoinkin kirjalle enemmän blogihuomiota.

      Aivan, Vuola on runoilija ja sen huomaa hänen proosastaakin. Kuinka hienoa ja monisyistä tekstiä hän kirjoittaakaan!

      Sukupuoleen liittyvät viittaukset tulevat kirjassa myöemmin, itsekin ajattelin aluksi kertojan olevan tyttöpuolinen. Ehkäpä minun ei olisi lainkaan pitänyt mainita minäkertojan sukupuolta, saattaa olla, että kirjailija on jättänyt sen tarkoituksella avoimeksi kirjan alkupuolella. Saattaa olla näin tai sitten ei...

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  4. Kuten Kaisa Reetta toteat, tässä ollaan nyt suuren äärellä. Tätä on kirjallisuus, joka puhkeaa uuteen, puhkeaapa vielä saman romaanin sisällä uudestaan ja uudestaan. Replikassa esiintuotu ajatus siitä, miten kaikki alkaa uudestaan ja uudestaan ja se tapa, millä se on esitetty on vertaansa vailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, tämä on kirjallisuutta, jota minä rakastan <3 Varmasti tulen lukemaan Replikan vielä uudemmankin kerran, tämä avautuu niin moneksi.

      Kirja on Uskomaton Timantti <3

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  5. Tämä oli todella Kokemus. Se, mitä teksti kokonaisuudessaan kertoo, jää koetun varjoon ja ei ole oikeastaan niin olennaistakaan. Kuten totesit, että asioiden pyörittely oli jo puoli ruokaa ja Vuolan tekstin kanssa todella viihtyi ja lukemisesta itsessään nautti. Kirjassa oli niin paljon kiehtovia puolia, että kokemuksen kuvaamista oli hankala aloittaa. Hienoa heittäytymistä kirjailijalta todella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuomas, tämä oli todellinen kokemus. Pitkään mietin, miten tämän bloggauksen tekisin, mutta sitten annoin vaan kynän suihkia (kyllä, kirjoitan kaikki arviot ensin käsin, jostain syystä mieli jähmettyy, josminun täytyy aloittaa kirjoittaminen koneen ääressä.

      Vuola on todellinen heittäytyjä!

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  6. Olen juuri bloggaamasta kirjasta ja olen monessa kohtaa kanssasi samaa mieltä. Minultakin jäi tajuamatta varmasti muutama kohta, mutta kokonaisuutena tämä oli hieno kirja, poikkeuksellinen todella. Ja kyllä, teksti soi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista, tulen lukemaan juttusi! Tämä kirja täytyy ehdottomasti ottaa uusintalukuun, sen verran aiheet jäivät mieltä kaivertamaan...

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!