Jyrki Heino: Kellari

Eli kertomus poikkeuksellisista ja järkyttävistä tapahtumista, jotka aikoinaan herättivät suurta huomiota Ruotsin kuningaskunnan Turun kaupungissa.

Heleänä alkukesän päivänä herran vuonna 1796 eräästä Turun Hirwisalon kellarista löytyy kuollut, rottien raatelema mies. Todisteet osoittavat, että hänet on kylmäverisesti teljetty kylmään ja pimeään kellariin odottamaan hidasta ja erittäin tuskaisaa kuolemaansa. Mitään tällaista ei tässä lainkuuliaisessa kaupungissa ole aikapäiviin koettu. Kuka tuo Jumalan hylkäämä uhri on ja miksi hänet on pitänyt murhata näin irvokkaalla tavalla? 

  Turun maistraatti on ymmällään ja pyytää virka-apua luutnantti Carl Wennehielmiltä, joka on tunnettu sekä älystään että kyvystään hoitaa 'arkaluonteisia asioita'. Avukseen hän saa nuoren ja innokkaan kaupunginviskaali Appengrenin. Kaksikko tarttuu toimeen tilanteen vaatimalla vakavuudella ja joutuu jutun tiimoilla maistamaan niin vauhtia kuin vaarallisia tilanteitakin. Kellari tutustuttaa meidät siis jälleen yhteen, esimerkiksi Hercule Poirotista ja kapteeni Hastingsistä esikuvansa saavaan dekkariparivaljakkoon. Vaikka nyt seikkaillaankin aivan eri ajassa, tarinassa on samanlaista rauhallista herrasmiestyyliä kuin Agatha Christien salapoliisikertomuksista.

  Jyrki Heino on rakentanut Luutnantti Wennehielmin vallan mielenkiintoiseksi persoonaksi. Nelikymppinen, Turun kirkkokorttelissa majaansa pitävä poikamies on ehtinyt elämän varrella kokea jo yhtä ja toista; muistoissa häilyvät nuoruuden Pariisi ja Yhdysvaltain vapaussota. Reissussa on myös ryvetytty: Wennehielmin vaikea jalkavamma hankaloittaa muutoin kerkevän miehen elämää varmastikin elämän loppuun saakka. 
Takana ovat myös vuodet kotimaan pääkaupungissa Tukholmassa, missä Wennehielm toimi Kustaa III:n turvamiehenä. Mutta hänkään ei loppujen lopuksi pystynyt estämään aateliston vehkeilemää kuninkaan salamurhaa. Sankarimme tuntee olevansa ainakin osittain vastuussa kuninkaan kuolemasta, mikä ajaa hänet raskaisiin itsesyytöksiin ja masennukseen, joista hän toipuilee Turussa topakan taloudenhoitajansa Kaisa-mamsellin hoivissa. Tunne omien ihanteiden ja tavoitteiden pettämisestä vaivaa luutnanttia kuitenkin alinomaa, mutta elämän on jatkuttava... 

 Täytyy myöntää, etten ole ennen törmännyt näin erikoisella henkilöhistorialla silattuun dekkarisankariin. Heino on onnistunut kirjoittamaan Wennehielmin kuitenkin täysin uskottavaksi lisäämällä hänen hahmoonsa lukuisia pieniä ja arkisia yksityiskohtia, jotka ikään kuin maadoittavat hänet tavallisten kuolevaisten joukkoon. Samalla kun seuraamme Wennehielmin elämäntarinaa, saamme oivan tietopläjäyksen poliittisista tapahtumista 1790-luvun Ruotsi-Suomessa. Ei hullumpi tapa kerrata historiaa!

  Dekkarin hienosta (ja erittäin tarkasta) ajankuvauksesta näkee, että kirjailija (joka työskentelee siviilissä Turun yliopiston biokemian professorina) on intohimoinen historian tutkija. 
Tarinasta käy ilmi, että 1700-luvun lopulla Turussa elellään jo melkein suurkaupunkilaiselämää, vaikka Ruotsin itämaalla ollaankin. Turun kaduilla, toreilla, kahvihuoneissa ja vallaväen saleissa liikkuu oman väen lisäksi myös runsaasti ulkomailta kaupunkiin saapunutta väkeä, joten kulttuurinvaihto, kaupankäynti ja yliopistoelämä kukoistavat. 
Mutta se 'kuuluisa' Aurajoen rantabulevardeilla ja kaduilla leijaileva tuoksu -  siitä voi erottaa jotakin muutakin kuin vastapuhjenneen kesän raikkautta. 

  Rankan kaupunkielämän ylikuormittamia aistejaan voi lepuuttaa hyvätuoksuisen kahvikupillisen äärellä, ja kahvia juovat kaikki kynnelle kykenevät, vaikka valtakunnassa kahvikielto vallitseekin. Wennehielminkin taloudessa tuota mustaa kultaa tarjoillaan jopa virkaatekeville, kunhan ilta pimenee, ovet teljetään ja ikkunat pimennetään kunnolla - kyllähän kahvihammasta kolottaa heilläkin, jottka kahvikieltoa vahtivat. Kaikki toimii sääntöjen mukaan, kunhan tietyistä asioista ei puhuta ääneen. Sama ohje pätee tässä kaupungissa moneen muuhunkin seikkaan...

  Ja mitä tapahtuukaan noiden  teljettyjen ovien ja ikkunoiden ulkopuolella? Kesäöisen pimeyden suojissa lähtevät liikkeelle kaupungin hämäräperäisimmät kulkumiehet. Musta viitta vilahtaa kirkkomuurin katveessa ja katoaa hetkessä usvaan... Millä asioita tähän vuorokauden aikaan hoidetaan?

 Kyselyt ovat aiheellisia, sillä nyt eletään levottomia aikoja: Ranskan vallankumouksen aallot loiskuvat pohjolan perukoille asti, jopa niin että turkulaiset ylioppilaatkin ovat innostuneet tutkimaan Ranskasta tänne salakuljetettuja, vallankumouksellisia kirjoituksia, jumalankieltäjät nostavat päätään, Immanuel Kantin ajatuksilla on kasvava kannattajakunta, eikä aatelistoonkaan voi enää luottaa. Kustaa III:n murha on vielä tuoreessa muistissa, eikä tulevasta ole takeita. On kuin koko maailma olisi syöksymässä päin Prinkkalaa (käytän tässä ajankohtaan nähden vähän väärää sanontaa, Prinkkalaa päin kun ajettiin Turussa vasta 1820- luvulla, mutta ... ;))

 Traumoja kokeneen Wennehielminkin täytyy nyt kohdata menneisyytensä haamut: Hirwisalon murhatapauksen uhri tunnistetaan erääksi onnettomaksi, jolla on ollut yhteyksiä Kustaa III:tta vastaan tehtyyn attentaattiin. Onko mahdollista, että murhatapaus liittyy kuninkaan kuolemaan - ja koskettaa siten hyvin henkilökohtaisesti myös Wennehielmiä? Soppa sakenee entisestään, kun Wennehielm ja Appengren alkavat tutkia turkulaisen salakuljetuksen kiemuroita ja murhan uhrin ja muutaman innokkaan  ylioppilaan vapaa-ajanharrastuksia sekä erästä päivänvaloa kaihtavaa lemmenseikkailua, eikä tässäkään vielä kaikki.
Kiviä riittää käänneltäväksi ennen kuin Hirwisalon mysteeri ratkeaa...

Jyrki Heinon mainiossa historiallisessa dekkarisarjassa on tähän mennessä ilmestynyt kolme teosta. Turun historiasta kiinnostuneena 'puoliturkulaisena' luin Kellarin imussa heti myös sarjan toisen osan (Kello, Schildts & Söderströms 2014). Siitä ja Carl Wennehielmistä lisää hieman tuonnempana. 


Jyrki Heino: Kellari
Schildts & Söderströms, 2012

Kommentit

  1. Jyrki Heinon historialliset dekkarit ovat todella vieneet sydämeni. Olen lukenut kaikki kolme ja nyt jännätään mikä neljännen dekkarin nimi on, alkaako K-kirjaimella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heinon romaanit ovat kyllä hauska uusi tuttavuus. Kelmit on mulla vielä lukematta...
      Ja aivan, mikähän seuraava K lienee! :)

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  2. Minäkin pidin Kellarista ja Kellosta, Kelmit on tulossa lukuun pian. Vähän kirjoja lukiessa harmittaa, että tunnen Turkua niin vähän, etten osaa visualisoida niitä katuja ja rakennuksia. Varsinkin Kellarissa nautin ajankuvasta ja opinkin koko joukon tuon ajan Suomen historiasta.

    Sinulla on hieno, raikas uusi ilme blogissasi.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!