Elena Ferrante: Amalian rakkaus

Elena Ferranten Napoli-sarjaan ihastuneena otin luettavakseni  kirjailijan vuonna 1992 ilmestyneen esikoisromaaninsa, jossa on nähtävissä samat vahvat Napolilaisen elämänpiirin elementit kuin hänen myöhemmässä tuotannossaan. Siinä missä Napoli-sarja syväluotaa elämänikäisen ystävyyssuhteen monimutkaista dynamiikkaa, heittäytyy Amalian rakkaus äidin ja tyttären väliseen, ystävyttä  ehkäpä vieläkin monisyisempään ja dramaattisempaan suhteeseen: Mistä ovat äitien ja tyttärien välit tehty? Muustakin kuin rakkaudesta, ikuisesta äitimyytistä, niistä enemmän tai vähemmän suloisista muistoista, jotka osaltaan  määrittävät aikuistuvan tyttären identiteettiä hamaan tulevaisuuteen?

Ferrante asettaa lukijansa pohhdittavaksi mielenkiintoisia kysymyksiä: Opimmeko koskaan tuntemaan vanhempiamme kunnolla, sellaisina kuin he ovat todemmillaan, ilman vanhemmuuden painolastia, ilman heille asettamiamme odotuksia siitä, millainen vanhemman (tässä romaanissa juuri äidin) tulisi olla, vai katsommeko heitä aikuisiällämmekin lapsen silmin ja lapsen odotuksin? 

Mitä tapahtuu, kun huomaamme muistoihimme perustuvan kuvan vanhemmistamme olevan vähintäänkin puutteellinen tai peräti totuudenvastainen? Tähän tilanteeseen joutuu Ferranten romaanin nimihenkilön Amalian aikuinen tytär Delia, joka äitinsä kuoleman jälkeen kohtaa vihdoin Sen Toisen ja ehkä todemman Amalian, naisen, joka on kyennyt taitavasti piiloutumaan Delialta. Tyttären täytyy rakentaa suhteensa äitiin nyt uudelleen, mikä Amalian yllättävän poismenon jälkeen tietenkin erittäin haastavaa ja traagistakin.

Kuka Amalia oli? Vastausta etsiessään Delia joutuu kulkemaan syvälle muistoihinsa, sinne missä menneisyys, nykyisyys ja äidin ja tyttären maailmat - heidän henkilökohtaiset todellisuutensa - törmäävät yhteen niin ettei Delia tiedä, mikä on todellisuutta, mikä valhetta tai vain unta... 

***

Äidin salattua elämää avatessaan Delia joutuu kohtaamaan myös italialaiseen kulttuuriin liittyvän miehisen hegemonian. Näitä samoja, sukupuolirooleihin liittyviä kysymyksiähän Ferrante käsittelee ansiokkaasti myös Napoli-sarjassaan. Tällä kertaa katse suuntautuu naisen hartioille laskettuun äiti-myyttiin, joka katolisessa ja sydämeltään varsin patriarkaalisessa Italiassa tuntuu erityisen vahvalta.

Amalian rakkaus on parasta lukemaani Ferratea. Suosittelen, suosittelen, suosittelen!


Romaanista lisää täällä: Kulttuuri kukoistaa, Luettua elämää, Oksan hyllyltä,  Reader, why did I marry him?, Tuijata. Kulttuuripohdintoja ja Täysien sivujen nautinto.



Elena Ferrante: Amalian rakkaus (Amore molesto, 1992)
Avain 2005
Suomentanut Taru Nyström Abeille
Alkuperäiskieli: italia